Ystävän muistolle.

Tänään muistelemme poisnukkuneita läheisiämme. Viime kuussa menetin pitkäaikaisimman ystäväni. Tapasimme syksyllä 1973. Kerkesimme tuntea toisemme neljäkymmentäviisi vuotta. Hänestä tuli aikanaan myös esikoiseni kummitäti. Tapasin hänet vielä elokuun lopulla. Tiesin silloin, että se olisi viimeinen tapaamisemme. Olen kiitollinen, että hän jaksoi ottaa minut vastaan. Kaikki tuntui niin selvältä. Hänen elämänsä oli päättymässä.

Ystäväni harrasti maalaamista. Sain tämän taulun häneltä syntymäpäivälahjaksi. Ruiskaunokit olivat hänen lempikukkiaan.

Aamulla kuuntelin musiikkia tietokoneen äärellä. Vastaan tuli Ankin kaunis kappale, joka jotenkin kosketti ja tuntui sopivan ystäväni muistelemiseen. Ruiskukatkin mainitaan.

Niin aikaisin. Anki Lindqvist

Laitan tähän pari kuvaa kodistani ja parvekkeesta, joka remontoitiin viime kesänä. Olohuone ikäänkuin jatkuu pidemmälle, kun parveke on siisti.

Kuvia parvekekukista vuonna 2015 Kuvissa on kimppu harjaneilikoita. Ne kukat oli tuonut tuo ystäväni. En muistanutkaan tällaista.

Parvekelasit laitettiin myös. Se lisää luonnollisesti käyttömukavuutta.

Uudet tuolit ostin kesän loppuunmyynnistä. Pöytä löytyi Ikeasta.
Lasitettu parveke toimii talviaikaan, etenkin jouluna, myös ruokien säilytystilana.

Nämä kaihtimet on ihan parasta. Parveke on hyvin aurinkoinen, joten kaihtimet ovat enemmän kuin tarpeeseen. Ja niillä saa vähän vaikka yksityisyyttäkin lisättyä, jos siltä tuntuu.


Kerron pari sanaa lauluharrastuksestani. Olen laulanut lähinnä karaokea noin kymmenen vuotta.
Tämän vuoden tammikuussa lähdin mukaan eläkeläiskerhoon. Sielläpä olikin innokas musiikinharrastaja, joka laulaa ja soittaa kitaraa. Lähdin tietysti innolla kaikkeen  mukaan. Käymme kerran kuussa laulamassa ja muutenkin viihdyttämässä kahdessa palvelutalossa.
Oma kerhomme kokoontuu kerran kuussa. Siellä on yhteislaulua. Pari kertaa olen ollut esilaulajana haitarin säestyksellä.
Tämä innokas musiikkivastaava on saanut minut laulamaan kaksiäänisesti. En olisi koskaan uskonut. Minä toki lauloin melodiaa ja hän itse niitä "stemmoja".  Tulossa on myös esiintyminen paikallisen harrastajabändin kanssa marraskuussa.

Laitan tähän linkin, jossa Souvarit laulavat sinisestä huivista. Opettelin sen syksyllä ja sitä olemme nyt esittäneet. Laulu on hyvin suosittua lavatanssimusiikkia.

Sininen huivi.


Hyvää syksyä kaikille. Olen iloinen, että luit kuulumiseni.

Junasukat.

Sain juuri valmiiksi vauvan sukat. Käytin Novitan Wool -lankaa ja bambupuikkoja numero 2.5.
Noin hennot puikot eivät ole oikein mieluisat minun käsilleni. Toisaalta niitä pidellessä voi helposti eläytyä vauvan maailmaan.
Kun prinsessa Viktoria syntyi , sain minäkin esikoiseni. Nyt prinsessa odottaa esikoistaan. Näin aika kuluu ja uusia sukupolvia syntyy.
En postita näitä sukkia kuitenkaan naapurimaan kuninkaallisille. Vähän lähemmäs lähtevät, kunhan lapsi ensin syntyy.

Eilen osallistuin virsimaratoniin Lahdessa, Ristinkirkossa. Olin Laulamattomat -kuoron mukana laulamassa kahden tunnin ajan. Koko maraton kesti kaksi vuorokautta.
Virsikirjauudistus tehtiin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Monet uudet virret ovat jääneet minulle vieraiksi. Esimerkiksi virsi 395 yllätti ja liikutti aihepiirillään, joka liittyy lapsen odotukseen.

Junasukkien ohje ja koskettava tarina löytyy tuon linkin takaa.

Toinen huivi.

Halusin osallistua tähän tuubibuumiin ja tein itselleni sellaisen Novitan Polku-langasta. Neuloin tällä kertaa yksinkertaisella langalla helmineuletta, puikoilla nro 6, silmukoita 50.
Tuubi oli jo tänään käytössä. Oikein lämmin tällaisena pakkaspäivänä.  Lanka on aavistuksen pistelevää, ei ehkä sovi kovin herkkäihoiselle.
Otin käyttöön myös samasta langasta aiemmin tekemäni kynsikkäät, Kuvassa näkyy, miten ruusut ovat asettuneet paikoilleen.

Vanhemmat blogiystävät tietävät lauluharrastukseni. Löysin ihastuttavan kuoron Laulamattomat. Sitä johtaa lahtelainen kanttori Marjaana Turunen, joka johtaa myös Gospel-kuoroa. Laulamattomat-kuoro  on tarkoitettu laulajille, jotka eivät ole koskaan uskaltaneet liittyä kuoroon. Kuoro on seurakunnan toimintaa ja helmikuussa osallistumme kahden vuorokauden mittaiseen virsimaratoniin Lahden Ristinkirkossa. Eri kuorot toimivat esilaulajina, kukin kaksi tuntia kerrallaan.
Meitä kuorolaisa oli tänään 115 kappeletta. Aika mukavaa laulaa tuollaisessa isossa joukossa.

Tervetuloa lukijaksi: Etana ja Kurkku Ananas Kaspian :)

Konserttimatka Helsinkiin.

Helsingin rautatieasema.

Sain kokea tänään unohtumattoman elämyksen. Menimme ystävätterini kanssa Helsinkiin, Johanneksen kirkkoon, Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonserttiin. Olen aina pitänyt mieskuorolaulusta ja tämä kuorohan on sitä parasta.
Konsertti ei tuottanut pettymystä. Kaunein "Jouluyö, juhlayö", mitä koskaan olen kuullut. Kuoro levittäytyi ympäri kirkkoa ja laulun sai kuulla aivan kuin kuoron keskellä. Niin kauniisti se soi, ettei kyyneliä voinut välttää.
Yleisökin sai laulaa  "En etsi valtaa loistoa" kappaleen mukana. Olipa hieno kokemus laulaa tuollaisessa seurassa.

Eväät.

Ovet kirkkoon avautuivat tuntia ennen konsertin alkua. Koska paikkalippuja ei ole, on parasta olla ajoissa paikalla. Varasin mukaan evästä, kuten aikanaan lapsille luokkaretkeä varten; suklaata ja mandariinejä.

Johanneksen kirkko.

Otin kuvankin kirkosta. Ei ole kovin edustava kuva. Konsertin aikana paloivat aidot kynttilät penkkirivien päissä ja muuten valaistus oli hämärä.

Stockmann.

Vesisateesta huolimatta Helsingin ilme oli valoisa. Ihastelimme jouluvalaistusta ja käväisimme Senaatintorin joulukylässä, joka sulkeutui juuri kello 18 nenämme edessä. Käväisimme myös Kappelissa jouluglögillä, lämmittelemässä.
Sää oli tosiaan kaikkea muuta kuin jouluinen. Pukeuduin erävaeltajien ohjeiden mukaan. Villa lämmittää kosteanakin ja hyvin lämmittikin.

Rautatieaseman jouluvalaistus.

Junasukat.

Junamatkan aikana oli mukava tehdä käsitöitä, junasukkia. (Sukkien ohje ja tarina löytyy täältä)  Nämä sukathan saivat mediajulkisuutta viime viikolla. Uutisissa kerrottiin, että kaikki Ylöjärven vauvat saavat ensi vuonna tuollaiset sukat. Hienoa, että vauvojen perheitä muistetaan lämpimästi. Terveisiä vaan Ylöjärvelle, minullakin on siellä yksi lukija.
Nämä ovat minun ensimmäiset junasukkani. Ostin 2,5 numeroiset bambupuikot tätä työtä varten. Puikot ovat kevyet, eivätkä putoile. Mutta aivan kuin neuloisi hammastikuilla, niin olemattomat ja hauraat ne ovat kädessäni.

Tervetuloa lukijoikseni: Helena ja Riitta :)

Tästä se lähtee.

Syksyllä  on ihan pakko tehdä villasukkia. Tässä ensimmäiset.
Lankana tuttu 7 veljestä. Puikot 3 ja 3,5. Puikolla 14 silmukkaa, koska sukat saa isokenkäinen villasukan ystävä.
Huomenna alkavat myös muut harrastukset, karaokekurssi kansalaisopistossa.

Jouluaattona 2010

Lapsena joulupukki toi minulle mieluisan lahjan. Isä oli veistänyt pienen työvälineen, jolla pystyi vyyhtiämään lankaa. Huusin riemuissani: "viipspuu, viipspuu". Olin silloin ehkä viisivuotias. Käsityö kuului silloin aikuisten arkeen; minäkin aloin opetella ketjusilmukoiden tekoa.
Tuo viipspuu on säilynyt mukana muutoissa ja mutkissa elämän tiellä.  

"Viipspuu"

Kansakoulun käsityöt alkoivat pannulapun virkkaamisella. Reuna meni aluksi helposti vinoon, mutta innostus säilyi. Kymmenvuotiaana tehtiin jo kirjontatöitä. Aika vaativaa se oli. Minulle jäi tunne, että tätä en ainakaan osaa, kun käsialani ei ollut yhtä tasaista kuin opettajalla. Nyt kun katson tuota työtä, huomaan, että aika hienohan se on ollut pienen tytön tekemäksi.

"Kansakoulun käsityö"

Pari vuotta sitten hakeuduin kansalaisopiston kirjontakurssille. Halusin nähdä, opinko kirjomaan. Opetus oli loistavaa. Opeteltiin aluksi pistoja, opettaja neuvoi miltei kädestä pitäen. Riemullinen kokemus lähes viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ei minusta mestaria vielä tullut mutta kipinä syttyi. Nyt en vain ole päässyt ryhmään mukaan, koska toinen mieluisa harrastus on samana iltana.
Aloitin syksyllä kansalaisopistossa karaoke-kurssin. Laulamisessakin sain palata sinne pienen innokkaan tytön kokemukseen. Sen pienen rusettipään, joka sai laulaa sooloa kuoron kanssa koulun kevätjuhlassa.

Villakirjontaa kansalaisopistossa

Villakirjontaa "pässinpökkimässä" villatakissa. Huivi varrasvirkkausta.

Villasukkien teko on ollut harrastukseni noin viidentoista vuoden ajan. Sukkia syntyy omille ja vähän vieraammillekin. "Kun jalat ovat lämpimät, on kaikki hyvin". Itse tehdyillä sukilla voi kiittää, toivottaa onnea, toivoa pikaista paranemista, toivoa hyvää toiselle.
Niitä tehdessä voi mietiskellä ja hiljentyä. Voi myös samalla katsoa TV:tä tai vaikkapa laulaa :)

Langantähteistä omaan käyttöön

Lahjaksi

Tässä vielä muutamia käsitöitäni.

Villapuku tyttären pojalle.

"Tilaustyö lapsiperheelle"

Näillä sukilla toivotin onnea tyttäreni perheelle.

Pikkupojan lapaset.

Poncho isoäidin neliöistä. Florica-lanka.

Kolme huivia. Langat: Lenkkialpakka, Bambulanka, Vool.

Joskus joulut ovat eräänlaisia merkkipaaluja elämässä.
Vuosi sitten joulupukki toi lahjaksi tietokoneen. Elämään avautui aivan uusia ulottuvuuksia, youtuubeineen ja facebookeineen. En usko ulkoisiin ryppyvoiteisiin mutta näillä "eväillä" olen saanut sisäisen kasvojenkohotuksen.
 Nyt on taas jouluaatto. Sain lahjaksi blogi-harrastuksen :)