sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Ei kahta ilman kolmatta.
Innostuin tekemään vielä kolmannet tossut. Aikaa kului noin yhdeksän tuntia, vaikka nyt olikin jo vähän rutiinia.
Langat ovat erilaisia kerien loppuja.
Kuvaaminen on vaikeaa, etenkin iltapimeällä.
Kuvassa koko tossujoukko.
Tässä vielä linkki ohjeeseen.
Tossut nro 2.
Toisetkin tossut valmistuivat tällä Punomon selkeällä ohjeella.
Ohjeesta poiketen neuloin tuollaisen yhtenäisen palasen. Ompelussa käytin harakanvarvaspistoa.
Käytin kaksinkertaista lankaa; Nallea ja Austermann Stepiä. Nalle on tuo pätkävärjätty.
Viimeistelin yläreunan sinisellä nirkkokerroksella.
Yhteiskuva aiemmin valmistuneiden tossujen kanssa.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Tossua toisen eteen.
Tossun ohje löytyy täältä. Osien neulominen oli rentouttavaa. Kokoaminen antoi kuitenkin pienen haasteen. Ensimmäinen tossu syntyi ihan noin vain. Toisen kohdalla hahmotuskyky olikin koetuksella, kun kokosin tossun hieman eri järjestyksessä. Jouduin purkamaankin yhden liitoksen.
Harjoitus tekee tässä varmasti mestarin.
Alimmassa kuvassa ovat käyttämäni langat. Ostin tuon Austerman Stepin joskus paremmaksi sukkalangaksi. Sukat eivät kuitenkaan valmistuneet, koska lanka tuntui niin ohuelta näpeissäni.
Käytin sitä nyt kaksinkertaisena. Ruusu ja varren reuna on virkattu Polku-langalla.
torstai 12. syyskuuta 2013
Revontulisukat.
Näissä töppösissä on käytetty viittä eri väriä Vuorelman Veto -lankaa. Silmukoita 14, puikolla nro 3.
Elävä pinta kuvioon syntyy korostettavaa lankaa vaihtamalla.
Sukan suu on kaksinkertainen. En muista tehneeni tuollaista kouluvuosien jälkeen. Se onnistui kohtalaisesti; ihan pikkuisen vetää vinoon. Pitää harjoitella muutama kerta, että jälki paranee.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Vihreitä sukkia.
Näissä vihreissä sukissa lankana on Vuorelman Veto. Käytin puikkoja nro 3.
Isommat ovat nelivuotiaan kokoa, puikolla 11 silmukkaa. Pienemmät ovat yksivuotiaalle, puikolla 10 silmukkaa.
Isommissa sukissa kärkikavennuksena on spiraalikavennus. Toivon, että kärjestä tulee näin istuvampi. Kavennan kärjen tavallisesta vain "puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen". Silloin varpaiden kohdalle saattaa jäädä pussi. Jalathan ovat toki eri mallisia. Olisi hyvä olla aina kaavapiirros saajan jalasta. Tässä on taas tuotekehittelyn paikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)