sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Onnea vuodelle 2013.



Tällä joulunpunaisella kimpulla toivotin onnea syntämäpäiväsankarille jouluviikolla.

Uusiokäytän kimpun näin kuvan muodossa ja toivotan kaikille blogiystävilleni ja satunnaisille piipahtajille oikein turvallista vuodenvaihdetta ja hyvää alkavaa uutta vuotta.

Blogini täytti kaksi vuotta jouluaattona. Juhlapäivänä olin matkoilla, joten mitään juhlallisuuksia ei ollut...
Blogin pitäminen on antanut paljon virikkeitä käsityön tekemiseen. Olen oppinut kierreraidan ja kirjoneuleen perusteet sekä uusia niksejä perussukan neulomiseen.
Tärkein asia blogissa lienee kuitenkin nähdyksi ja huomioiduksi tuleminen. Muutenhan sitä ei pitäisi julkisena.
 Kiitos kävijät ja kiitos ihanat blogikamut, jotka jaksatte kommentoida ja ihastella ihan sitä harmaatakin perussukkaa!




lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulurauhaa.



Tärkein joulumuistoni on joulurauhan julistus. Kaikki saman ikäiset muistavat  radiosta kuunneltavan julistuksen ja sen jälkeisen laulun "Taas kaikki kauniit muistot".
Usein joulutouhut olivat kodissani vielä kesken  mutta joulurauhaa hiljennyttiin kuuntelemaan. Sulo Saaritsin esittämä laulu yhdistyi rauhan julistamiseen niin tiukasti, että vieläkin hämmästyn, kun sitä ei televisiossa alakaan kuulua.

Toivotan kaikille blogiystävilleni oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua.




maanantai 17. joulukuuta 2012

Toiset töppöset.


Näissäkin sukissa on kierreraitaa varressa. Sillä saa tukevan ja kauniin aloituksen. Aikaa kuluu saman verran, kuin pidemmän joustinneulevarren tekemisessä.


Kantapään kiilakavennus nurjia silmukoita käyttäen. Lopputulos on vähän koristeellisempi.


Kärjen sädekavennus myös nurjilla silmukoilla.

Tänään tapahtui hauska asia. Voitin Valintatalon arpajaisissa herkkukorin. Karkkia, piparia, glögiä, lautasliinoja.  Näin voi onni potkia!


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Töppöset.



Kaksi vuotta sitten sain joululahjaksi villasukkakirjan (Sukkasillaan). Nyt otin sen kirjahyllystä ja oikein luin, miten sukkia tehdään. Otin oppia kantapään kiilakavennuksissa ja kärjen kaventamisessa.
Kärkeen tein sädekavennuksen ja kantapäätä kavensin joka toinen kerros, entisen joka kerroksella kaventamisen sijaan.
Oli mukava neuloa seiskaveikasta hetken tauon jälkeen. Onhan se karkeaa ja paksua mutta työ etenee jämäkästi ja nopeasti.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Raitasukat lapselle.



Itsenäsyyspäivän juhlallisuuksia seuratessa syntyivät nämä pienet sukat. Saappaan koko taisi olla 29.
Silmukoita varressa 44 ja kolmosen puikoilla. Messuilta ostamani Vuorelman Veto riitti näihinkin sukkiin. Nyt pääsin kuvaamaan päiväsaikaan ja värit ovat todelliset. Kahdet aiemmat aikuisen kirjoneulesukat olivat samoista langoista.
Kantalapun reunassa on kolme oikeaa silmukkaa. Olen ihastunut nyt tähän tapaan, jonka olen blogeja seuratessa oppinut.



Tavallisesti laitan joulukoristeet vasta ihan jouluna. Nyt, kun vietän tällaista hämärähyssyä pienessä flunssassa lomaillen, innostuin Kosotädin jouluaskarteluista. Koska en leivo pipareita, ripustin muotit keittiön seinälle. Kuva näyttää aika ankealta. Luonnossa ovat ihan hauskan näköiset muun punaisen rekvisiitan kanssa.

Kiitos kommenteista ja paranemistoivotuksista. Tauti ei ole paha mutta pitkä tuntuu olevan. Nyt jo toinen viikko menossa. Onneksi on tänään vuosilomapäivä. Ei tarvitse miettiä onko tarpeeksi sairas/terve työntekoon. Olen vain ja korkeintaan neulon.




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Jotakin pientä.



Nämä pikkusukat valmistuivat nopeasti. Lankana on Vuorelman Veto. Silmukoita 44, kolmosen puikoilla. Laitoin varteen kiristysnyörin, etteivät sukat putoaisi koko ajan viuhtovista jaloista.

Laitoin mehumukinkin kuvaan. Flunssavirus on vaivannut jo viikon ajan. Aloin häätämään sitä nyt kaupasta ostetulla mustaherukkamehulla. Ja lepään seuraavat neljä päivää. Saatan kyllä vähän neuloa.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tuttua ja turvallista.




Tein samoilla langoilla sukat jo aikaisemmin. Tällä kertaa vaihtelin korostettavaa väriä. Luonnossa tulos antaa revontulimaisen vaikutelman. Kuvassa värit katoavat jonnekin.
Lankana on Vuorelman Veto, puikot nro 3 ja silmukoita puikolla 14.





 
 
 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Sukat vauvalle.


Tein sukat viisikuiselle lapselle. Aiemmin syksyllä tein tällaisen pienen peitteen, jota voi käyttää turvaistuimessa lämmikkeenä. Lankana on Novitan Puro, värinä takkatuli.
Sukat tein nelosen puikoilla, mallin keksin tehdessäni.
Puroa oli tosi mukavaa neuloa, onhan se 100 % villaa. Harkitsin myös teräosan huovutusta. Mutta en malta sitä nyt yrittää, vaan laitan sukat kiireesti postiin.



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Made by Daisy.

Huomaa tassunkärki oikealla alalaidassa :)



Lahden käsityömessuilla ihastuin Vuorelman osastolla näihin Veto lankoihin. Oranssi, okra ja turkoosi, hieno väriyhdistelmä oli esillä valmiina.
Tein sukkatöppöset tutulla mallillani, aloituksena kierreraita.




perjantai 16. marraskuuta 2012

Uuden oppimista.


Tässä minun ensimmäinen kierreraita-aloitus. Olen yrittänyt aikaisemminkin mutta ohje ei vain ole  auennut. Kardemumman ohje on niin selkeä, että onnistuin heti, eikä ollut edes vaikeaa. Kyllä tuli hyvä mieli!



Nämä kahdet töppöset on tehty täysin samoilla langoilla mutta näyttävät aivan eri värisiltä.
Aiemmin olen jo oppinut sen, että  korostettava väri pidetään neuloessa sormella ensimmäisenä.








sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tuotekehittelyä, osa 2.


Sen lisäksi, että teen villasukkia, myös käytän niitä. Etenkin talviaikaan sukkia on jaloissa kahdet päällekkäin. Sen vuoksi tein kokeeksi kaksinkertaiset / kirjoneulesukat Tästä voi kurkistaa ensimmäistä versiota. Tossut osoittautuivat mukavan lämpimiksi mutta varsi tuntui liian lyhyeltä.



Näissä sukissa varren korkeus on 10 senttiä. Silmukoita on 48, lankana seitsemän veljestä ja puikot 3,5.  Neuleesta tulee niin tukeva, että varret pysyvät pystyssä.




 Tässä vielä vilkaisu nurjallekin puolelle.
Varrensuu on vain seitsemän kerrosta oikeaa ja sitten työn kääntö, että jää nurja ulospäin.
Tavoitteenani on oppia kauniimpi aloitus jonka Kardemumma neuvoo selkeästi blogissaan.



lauantai 10. marraskuuta 2012

Kaunis pussukka ja velanmaksu.

 
Kännypussi.
 
 
Villasukat ja kahdet varrettomat.
Pari viikkoa sitten oli Riihimäellä käsityömessut. Ostin siellä tuon ylimmän kuvan kännykkäpussin. En sellaista tiennyt edes tarvitsevani mutta kun näin tuollaisen "maailman kauneimman tavaran", olihan se ostettava. Ihailen ja silittelen sitä edelleen.

Villasukat ja varrettomat ovat minun tekemiä. Ovat kaikki kokoa 43. Tein ne veljeni perheelle kiitokseksi. Veli teki minulle puukehyksen, jota esittelin edellisesssä postauksessa.

Olen myös kirjonut. Aloitin lyhyen kurssin kansalaisopistossa. Tuttu opettaja sai innostumaan hauskoihin kokeiluihin. Työ on kuitenkin vielä kesken.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Loppusilaus.

Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi :)
Syyskuussa innostuin koristelemaan parvekettani virkkausgraffiteilla.Työ jäi silloin vähän keskeneräiseksi.
 Veljeni teki minulle puisen kehyksen, jonka koko on 90 x90 cm. Virkkasin vaaleanvihreästä Rosemohairista puolipylväillä nauhan.


Päällystin kehyksen ompelemalla tuon kaitaleen sen ympärille.


Verkko oli nyt helppo pingottaa kehykseen.


Tässä kehys on paikollaan seinälle ripustettuna. Vasemmalla näkyy ketjusilmukkanauhalla päällystetty putki. Harmi, että värit ovat haaleammat kuin luonnossa. Heleä vihreä erottuu todellisuudessa kivasti tuosta punatiiliseinästä.


Tällaiselta näyttää, kun katson olohuoneesta parvekkeelle.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vielä pienille varpaille.



Toiset villasukat pieniin jalkoihin, saappaisiin kokoa 29.
Lankana Nalle, puikoilla numero 3 ja silmukoita varressa 44.

Tässä hellyyttävä musiikkivideo Kolme variksen sulkaa.




sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lämmikettä pieniin saappaisiin.


Nämä lapsen sukat on tehty Nallelangan lopuista. Silmukoita on 44 ja puikot numeroa 3. Jalkaterän mitta on noin 17 cm.
Sukat menevät heti käyttöön, koska viimevuotiset  ovat jääneet jo pieniksi.




torstai 4. lokakuuta 2012

Patalappuja.


Halusin siivota seiskaveikkavarastoa, niitä pieniä keriä pätkävärjättyä lankaa. Patalappujahan aina tarvitaan. Niihin tuollaiset "nöttöset" sopivat hyvin.



Tässä oli yksivärinen vihreä ja ruskea pätkävärjätty lanka.



Tässä keltainen ja musta-valkea-harmaa pätkikäs.



Tässä punasävyisessä molemmat langat ovat pätkävärjättyä.

Kuljetin toista lankaa koko ajan kiinteän silmukan sisällä. Näin lapusta tuli aika tukeva ja käyttökelpoinen.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Pieni peitto vauvalle.


Kesällä tekemäni afrikankukkapeitto näytti niin aneemiselta, että tein lapsenlapselleni uuden värikkäämmän peiton. Tämä on neulottu Novitan Puro-takkatuli langasta. Käytin puikkoja nro 6 ja lankaa kului 200g. Valmis peitto on kooltaan 60 x 55 cm.



Peitto on helmineuletta. Reinoihin virkkasin pylväskerroksen ja nirkkoreunan.



Langan värit sopivat hyvin ruskean turvaistuimen sävyyn.  Turvaistuimessahan tällaista pientä ja lämmintä peittoa voi käyttää.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Valmista ja keskeneräistä.

Varrettomia.


Nämä sukat ovat ihan toiveuusintoja. Toiset nuorelle naiselle ja toiset miehen kokoa.
Lankana seiskaveikka ja puikot 3,5. Naisen sukassa 44 ja miehen sukassa 52 silmukkaa.
Vihreät, miehen sukat ovat purkulankaa. Purkulanka oli ihanan pehmeää neulottavaa.
Beige , uusi lanka oli taas niin karkeaa ja lampaantuoksuista, että mietin pitääkö sukat pestä ennen käyttöä.
Sukkien alla on keskeneräinen työni. Helmineuletta Puron takkatuli sävyllä. Vaihteeksi hyvin pehmeää ja värikästä.

Viime aikoina on julkisuudessa puhuttu paljon neulomisen jä käsitöiden terveydellisistä vaikutuksista. Tässä linkki Novitan sivuille. Tuossa artikkelissa viitataan myös opetusneuvos Eija Vähälän tutkimukseen neulomisen hyödyllisistä vaikutuksista aivojen toimintaan.
Nyt ei siis tarvitse enää puhua aivottomista sukista vähättelevästi.
Tekijän aivot saavat terapiaa ja sukkien saajan varpaat lämmikettä.



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mielenkiintoinen kirja.


Pysähdyin viime viikolla taas Forssan ABC:lle. Siellä on houkutteleva kirjakauppa. Kaikki kirjat ovat alennusmyynnissä. Käyn yleensä kurkkaamassa, mitä käsityökirjoja on tarjolla. Muutamia olen ostanutkin. Tämä Vohvelikirjontakirja on, sieltä ostamistani, ensimmäinen kotimainen.
Takannessa sanotaan: "Nyt kirjotaan vohvelikangasta uudella tyylillä! Havainnollinen käsityökirja esittelee sekä  perinteiset kirjontamallit että useita kokonaan uusia vohvelikankaan kirjonnan tekniikoita."
 Kirjan tekijä on raaseporilainen tekstiilityönopettaja.

Kirjan selkeitä ja houkuttelevia kuvia en arvannut tänne monistaa, kun en oikein tiedä, onko se luvallista.

Olen suunnitellut jo kauan vohvelikankaan kirjomista. Luulen, että vohvelikankainen kylpytakki olisi kätevä kesäretkillä. Se menisi pieneen tilaan ja kuivuisi nopeasti.
Kirjasta löytyykin ideoita kylpytakin koristeluun. Nyt sormia syyhyttää kirjominen. Onneksi olen ilmoittautunut kansalaiopiston kirjontakurssille, joka alkaa lokakuussa.





Tässä kuva parvekekukastani, jonka sain keväällä ystävättäreltäni. Se pysyi kesällä hengissä kaksi viikkoa ilman vettä pienessä ruukussaan parvekkeen lattialla ja innostui nyt syksyn tullen vielä kukkimaan.
Sitkeä kukka. 







lauantai 22. syyskuuta 2012

Toistoa.


Perheeni nuoret miehet ovat ihastuneet näihin varrettomiin villasukkiin, joita vuosi sitten tehtailin.
Ne ovat jotenkin kätevät, eivätkä kutita nilkkaa.
Kuvan sukat ovat kokoa 43, puikolla 13 silmukkaa. Lankana Seitsemän Veljestä, se harmaanvihreä purkulanka.



maanantai 17. syyskuuta 2012

Tuotekehittelyä.


Tein itselleni tällaiset varrettomat töppöset. Lankana on seitsemän veljestä, yksinkertaisena kirjoneuleena. Kokeilen lämmittääkö kirjoneule yhtä pajon, kuin kaksi erillistä sukkaa.






"Kyllä syksy on kesän parasta aikaa", vai miten se sanonta olikaan.
Kuvissa omenoita ja rypäleitä, jotka sisareni on kasvattanut..




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Parveketaidetta.




Idean tähän "parveketaiteeseen" sain kun silmäilin (http://hossontosso.blogspot.fi/2011/09/ruokahalu-kasvaa-syodessa.html ) Hössöntössön blogia.
Viime postauksessa kerroin , miten päällystin parvekkeen pystysuoran putken Puro-langan avulla, ketjusilmukoilla. Työ jatkui Rose mohair ja Puro -langoilla. Keskellä on mallitilkuksi tehty neliö. Muuten tuollaista hämähäkinseittiä.
Hämähäkiltä olisi pitänyt apua saadakin työtä ripustaessa. Nyt verkko on aikalailla lörpöllään. Pikkuisia naulojakaan ei löytynyt varastostani, vaikka kuvittelin niitä olevan vaikka kuinka.
Taidan pyytää veljeäni tekemään kevyen kehikon, johon seitin voi pingottaa ja jonka voi kiinnittää seinään. Siinä verkko pääsisi paremmin oikeuksiinsa...

Ihanaa, aurinkoista sunnuntaita kaikille täällä piipahtaville!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Neulegraffiti.


Olen pitkään ajatellut, että neulegraffiti olisi mukava tehdä ja laittaa jonnekin. Aloitin kuitenkin varovasti omalla parvekkeellani. Tein Puro-langasta ketjusilmukoita ja kiersin rimpsun parveketta halkovan putken ympärille. Lopputulos näyttää kissan raapimispuulta. Väri on metsänvihreä.
 Ihan vähän omatunto soimasi, kun laitoin hienoa villalankaa moiseen taiteeseen. Mutta lupaan joskus uusiokäyttää silmukkaketjut jollakin tavalla. Lankaa olen ostanut lähikaupasta, kun halvalla myytiin, enkä ole keksinyt sille järkevämpää käyttöä.


Tämä on vasta alkua. Jatkan parvekkeen koristamista virkkaamalla jotakin muuta vihreää.

Tänään tutustuin Wikipedian avulla neulegraffiteihin. Siellä viitattiin kahteen blogiin:  Knitsea   ja    Neulegraffiteja/Knit bombing. Näiden blogien pitäjät harrastavat graffailua ja blogin pito kuuluu siihen kiinteänä osana.
Myös Facebookissa on ryhmä neulegraffitien harrastajille.

Tässähän olisi uusi harrastus. Pitäkää silmät auki, jos vaikka Daisy alkaa merkkailla julkisia paikkoja.
Tätä ei pidetä rikollisena toimintana. Enintään roskaamisena.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lasten sukat.


Tässä kahdet pikkutyttöjen sukat. Lankana Nalle, puikot nro 3.
Isommat ovat kokoa 28, puikolla 12 silmukkaa. Pienemmät kokoa 24, puikolla 11 silmukkaa.


Koko perheen setti. Nuo aikuisten sukat olenkin jo esitellyt aiemmin.