tiistai 29. toukokuuta 2012

Hassu pannulappu.

"Korvasieni"

Nurja puoli.

Huomaa orvokki keskellä.
Näin eilen blogissa "Rakkaudesta villalankaan" kauniin orvokkipeiton. Katselin mallia ja yritin itsekin sitä matkia. En raaskinut purkaa ja jatkoin palasta sitten vapaavirkkauksen tapaan ja sain aikaiseksi hauskan röllykän. Oli myös yksi afrikankukkapala samasta langasta ja siitä virkkasin tuon nurjan puolen.
Aika kuhmurainen lopputulos. Saattaa jäädä keittiön koristeeksi.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pikkuinen peitto afrikankukista.


Tässä minun ensimmäinen afrikankukkatyöni. Ohje afrikankukkaan löytyy Suuri Käsityö -lehdestä nro 4/ 2012.
Pienen peiton koko on 60 x 70 cm. Käytin Novita Wool lankaa, koukku numero 3,5.
Liitin palat yhteen viimeistä kerrosta virkatessa.



Kuusikulmaisia paloja on yhteensä 48 kappaletta. Niiden yhteenliittäminen antaa monia mahdollisuuksia. Yllätyin, että peiton kahdesta reunasta tulikin aika "mutkikas".
Viimeistelin reunoja erilaisilla pylväsryhmillä ja sain ne tasaisemmiksi. Lisäsin aaltomaisuutta vielä hieman silmukoita lisäämällä.
Uloimpana kerroksena ihan tavallinen nirkkoreunus.



Alimmassa kuvassa vielä koko peitto.
Malli syntyi peittoa tehdessä. Ihan sellaista tajunnanvirtatekniikkaa. Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka matkalla mietinkin, että miksen voisi vain ottaa valmiin ohjeen ja noudattaa sitä.

Hyvää kesän alkua kaikille, jotka tämän luette.