tiistai 21. heinäkuuta 2015
Parvekekukat.
Heipparallaa. Minulla on täällä uudessa kodissani parveke ilman parvekelaseja. Ajattelin tänä kesänä nauttia parvekkeestani kasvattamalla siellä paljon kukkia ja vähän muutakin.
Tämä kukka taisi olla nimeltään "neidonmekko". Pidän siitä kovasti. Se on hento ja kaunis ja kiipeilee mukavasti.
Pienessä yrttimaassani kasvaa persiljaa, tilliä, sitruunamelissaa ja minttua. Kaikki ovat kaupan ruukkuyrttejä. Tilli ei oikein tykkää olostaan ruukussa. Muut kyllä rehottavat.
Äitini kasvatti ahkerasti verenpisaroita. Hän säilytti ne talven yli ja juurrutti keväällä uusia pistokkaita. Äitiä ajattelin, kun ostin nämä kaksi hiukan eriväristä kukkaa.
Olen aina pitänyt krassista sen ulkonäön mutta myös tuoksun takia. Nämä kylvimme yhdessä lapsenlapseni kanssa.
Parveke on airinkoinen ja tuulinen. Amppeleissa pyörii tällainen pienikukkainen söpöliini, jonka nimeä en tiedä. Aivan viehättävä mutta roskaa paljon.
Mansikan ja tomaatin hankin ihan pikkupoikien iloksi. Kolme mansikkaa onkin jo saatu maistaa. Kaksi tomaattia on saanut väriä pintaansa. Nämä amppelit menivät tyttärelle hoitoon, kun olin reissussa. Niitä pitää kastella ahkerasti; enemmän kuin kukkia. Amppelit roikkuvat Ikean vaaterekissä, jonka talvella hankin väliaikaiseen käyttöön. Hyvin toimii tässäkin.
Räksät eivät löydä mansikoita täältä parvekkeelta. Vähän pelotti, kun alkoivat punottaa.
Kesä on ollut viileä ja sateinen mutta kukat ovat viihtyneet hyvin. Hoidoksi riittää vesi ja lannoittaminen. Tietysti pidempi poissaolo vaatii sitten hoitojärjestelyjä.
Ystävä kävi kylässä ja toi kimpun ihania harjaneilikoita. Niissä on voimakas tuoksu, joten jouduin siirtämään ne parvekkeelle. Kimalaiset löysivät ne ja pörräsivat ahkerasti. Löysivät tiensä myös mansikan ja tomaatin kukkiin.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Kevätvauvalle.
Koko setti. Peitto, pussi ja sukat. |
Koristeraita. Valkovuokot. |
Lähikuva. |
Huppu. |
Reunapitsi. |
Vuosi sitten tein ensimmäisen toukkapussini hyväntekeväisyyskeräykseen. Ohje löytyy TÄÄLTÄ.
Tässä toinen versio samalla ohjeella.
Koska malli valmistuu tasoneuleena, eteen jää sauma. Siihen kirjailin valkovuokkoköynnöksen. Samalla sauma häipyy näkymättömiin.
Lankana käytin Dropsin Merino Extra Fine -lankaa. Puikot numero 4. Lankaa kului 225g.
Pussin alla on pikkuinen peitto vauvalle. Mitat noin 60 x 60 cm. Siihen käytin Novita Wool -lankaa.
Punaiset junasukat ovat samaa settiä. Niihin käytin Pikkusisko lankaa, josta on myös reunapitsi.
Peitteeseen suunnittelin tricolor-väritystä. Mutta kun on liikkeellä ilman ohjetta, voi käydä näinkin. En saanut sinistä sopimaan peiton reunapitsiin. Peitto on ihan ainaoikeaa ja reunapitsi ketjusilmukkalenkkejä.
Tässä vielä linkki ensimmäisen pussin teosta kertovaan postaukseeni: http://silmukoidenketju.blogspot.fi/search/label/Toukkapussi
Oikein hyvää kevättä kaikille lukijoille ja blogiystävilleni. Täällä jo silmut vihertävät pensaissa.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Kuulumisia.
Oikein hyvää kevään odotusta kaikille. Blogissani on ollut hiljaista monta kuukautta. Jotkut blogiystävät ovat ehkä ihmetelleet, mistä on kyse. Ensimmäinen kuva antaa pienen vinkin. Jäin lokakuun lopussa pois työelämästä ja olen nyt eläkeläinen. Työtoverini ostivat minulle lahjaksi tuon hienon apuvälineen. Kerran olen sitä käyttänyt ja hyvin toimi sohjoisellakin tiellä.
Syksy oli muutenkin suurten muutosten aikaa. Muutin Lahden seudulta tänne Turun läheisyyteen.
Puikot ja langat ovat olleet paketissa. Muutamat sukat ja lapaset olen neulonut mutta ne ovat menneet käyttöön, enkä ole jaksanut niitä kuvata.
Yläkuvan musta kärry oli täynnä lankaa. Hyvin olivat ystävät blogiani lukeneet, koska lanka oli sopivan paksuista ja kaksi kerää kutakin väriä.
Suurten muutosten lisäksi, olen ollut myös ilman nettiyhteyttä. Sen vuoksi en ole edes lukenut muiden blogeja.
Käsitöiden tekemisen sijaan olen lukenut kirjoja. Päiväni ovat kuluneet joutuisasti uuteen ympäristöön tutustuessa ja kotia laitellessa. Suuri ilonaihe ovat lapsenlapset, joita voin nyt tavata useammin.
Tällaista "pientä pintaremonttia" on ollut minun elämässäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)