sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Jämälankaperussukka.




Tämän syksyn sukissa on ollut oranssia väriä. Nyt lanka kului loppuun.


 Sukissa on 11 silmukkaa puikolla. Lankana seiskaveikka ja puikot 3,5. Sukan koko on 39.
Teen nykyisin aina kantalapun reunan ainaoikeaa. Osaisin kyllä perinteisenkin. Tämä on vain niin helppo ja kauniskin. Kuvan värit ovat ihan oikeat. Kuvauspaikkana on parvekkeeni.


Sukat poseeraavat hienon kirjan rinnalla. Sukupolvien takaa on tullut minunkin villasukkainnostukseni .

Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii. Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii...

tiistai 16. syyskuuta 2014

Helpot tossut.



Viime sunnuntaina vietin aikaani neulomalla nämä  tossut. Käytin niihin Seiskaveikan ohella Rose Mohair lankaa.  Puikot olivat numeroa 5.


Koristeena on virkattu ruusu, jonka ohje on täällä Ninuskan blogissa.  Laitoin keskelle koristeeksi napin. Lankana on pelkkä Rose Mohair.


 
Loin 40 silmukkaa, joilla neuloin ainaoikeaa noin 12-13 cm. Sitten vaihdoin sukkapuikkoihin ja jatkoin kärjen samoin kuin sukassa. Lopuksi onpelin takasauman ja kiinnitin ruusun.
Idean tossuihin sain täältä Seijasiskon blogista.










lauantai 13. syyskuuta 2014

Sukat.



Nämä sukat ovat samanlaiset kuin aiemmat oranssit. Varrensuussa on muutama kerros oikeaa, joka rullautuu ulospäin. Petroolinsininen ja beige lanka asettuivat mukavasti vierekkäin.


Lähikuva.



torstai 4. syyskuuta 2014

Twistaten.

Piristystä perussukan varteen toi tämä "twist or not" mallineule

Ohje on helppo muistaa ja oppia. Puikolla 12 silmukkaa. Ensimmäinen kerros kokonaan oikeaa. Toinen kerros: 2 oikein, langankierto, kaksi oikein yhteen. Tätä koko kerros. Näitä kahta kerrosta vuorotellen ja niinpä alkaa varsi twistata eli kiertyä.

Jalassa varren voi vetää suoraksikin. Silloin siinä näkyy reikärivit eli näyttää pitsineuleelta.
Yksivärisestä langasta tehtynä kuvio on aika vaatimaton mutta raitalangoilla tulee enemmän ilmettä ja salmiakkikuviotakin.



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vastavärejä.




 Oranssi lanka riitti vielä näihinkin syksyisiin sukkiin. Varren joustinneule 2 oikein, yksi nurin. Joustin jatkuu teräosassakin. Kärjessä kapea nauhakavennus.

Kerät pienenevät. Kaikki ovat seiskaveikkaa. Puikot 3,5.

Tässä koko oranssi sarja.

Lisäys / oikaisu.  Violetin vastaväri on keltainen ja oranssin vastaväri on sininen. Otsikko on siis ihan väärä. Mutta olkoon nyt noin.



torstai 28. elokuuta 2014

Vieläkin oranssia.




Pihlajanmarjat loistavat juuri nyt värikkäinä ja näissä sukissa on samaa hehkua.


Käytin taas kerrosrivinousua. Tuosta ohjeesta poiketen tein ensimmäisen kerroksen oranssilla langalla ja kaksi seuraavaa nostalgialla. Sitten taas oranssia jne. Sillä tavoin tuo silmukkarivi on pelkkää oranssia.
Kärjessä on nauhakavennus, kapea malli, jossa kavennusten välissä on vain yksi silmukka.

Varressa on silmukoita 12+12+12+12. Teräosassa 11+12+12+11. Puikot 3,5 ja lankana seiskaveikka.

torstai 21. elokuuta 2014

Arpajaisvoitto ja muita kirjoja.



 Onni suosi minua. Voitin Inkerin  arpajaisissa Neulemallit -kirjan. Kiitos vieläkin.


 FB:ssä sain vinkin Salme Erkkilän perinnesukkavihkosta  ja tilasin sellaisen.


 Sukupolvien silmukat. Hieno teos rajan taakse jääneen Karjalan sukka- ja lapasmalleista. Tilasin heti, kun se ilmestyi.


Forssan ABC:llä on kirjahoukutuksia. Kun halvalla sain, piti ostaa. No minähän tykkään kirjonnasta.


Tein kahdet oranssit voimasukat lisää. Pieniin jalkoihin tällä kertaa; koot 26 ja 30.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Voimasukkia ja verhostailausta.





Juhannuksen jälkeen järjestelin kaikki lankani pois näkyvistä. Asioidessani pari viikkoa sitten paikallisessa Robinhoodissa en voinut vastustaa oranssia tarjouslankaa. Tällaisia sukkia siitä syntyi.

Oranssit sukat ovat kokoa 39. Väri on niin voimakas, että melkein häikäisee. Näillä voimasukilla ei ole vielä omistajaa.

Varren raidat tein siten, että ensimmäinen kerros värinvaihdon jälkeen oli kokonaan oikeaa ja seuraavat kaksi taas resoria. Vaihtokohta näyttää "siistimmältä".

 Tein itsellenikin voimasukat. Kuvassa väri näyttää tosin hieman haaleammalta kuin todellisuudessa. Lankana on Nostalgia ja varressa lisäksi oranssi yksivärinen seiskaveikka.

Varressa kerrosrivinousua.

 Molempien sukkien kärjissä on kalanruotokavennus.

Tässä vielä sukkaposeeraus.

Oranssi kaipasi seurakseen tuota tummaa violettia.

 Harrastin heinäkuussa myös pientä stailausta. Reilu kymmenen vuotta sitten halusin laittaa verhokappoja, jotka kiinnitettiin tarranauhalla. Se olikin kivaa puuhaa. Mielen ja muodin muuttuessa tuollainen tarranauha muuttuu kuitenkin rasitteeksi. Sen irroittaminen ei onnistu ilman pientä pintaremonttia. Koska sellaista ei nyt ole tulossa, ompelin tarranauhan peitteeksi uuden verhokapan.

Alareunassa beigenvärinen vinonauha antaa viimeistellyn vaikutelman ja saa verhon aaltoilemaan kivasti.






keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Keräykseen.




Syksyllä vietetään taas asunnottomien yötä. Novitan villasukkaryhmässä (FB) kerrottiin sukkakeräyksestä. Tein nämä sukat tuota tapahtumaa varten.

Nämähän ovat niin perus-perus-perus, kuin vain olla voi. Koko on 43. Kantalapun reunassa kaksi ainaoikeaa.

Kärjessä kavennus; kaksi yhteen puikon lopussa.

 Resorissa kaksi oikein, kaksi nurin.

Lankana tuo tuttu seiskaveikka. Lämpimät terveiset jollekin siskolle tai veikalle, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.




sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kahdet samankokoiset.




Molemmat sukat ovat kokoa 39.

Lankana on Regia ja langan vahvuus 150g = 375m. Puikot numero 3 ja puikolla 12 silmukkaa.
Molemmat sukkien saajat ovat sirorakenteisia, siksi noinkin pieni silmukkamäärä. Vaaleamman sukan varsi on joustinneuletta, tummemmassa  varsi on tasaista oikeaa.

Molemmissa sukissa on raitalankana Regian Fantastico. Toisena lankana on ruskea / vaalea beige.

Tässä kuvassa värit ovat hyvin totuudenmukaiset. Pidän itse tuosta tummasta enemmän.






torstai 29. toukokuuta 2014

Uusia lankoja.



Kuvassa varrettomat villasukat kokoa 39.

Lankana Regian Fantastico, joka vastaa paksuudeltaan Novitan Nallea. Olen aiemmin kokeillut ohuempia Regian lankoja (100g=420m) ja ne ovat minun sormilleni työläitä. Tämä vahvuus (150g=375m) tuntui kotoisalta neuloa. Käytin kolmosen puikkoja ja silmukoita on 12 / puikko.

Ostan aina kaksi kerää lankaa ja teen molemmat sukat yht`aikaa.

Ostin raitalangan kaveriksi kahta yksiväristä Regiaa.

Nämä pikkusukat pääsevät testiin henkilölle, joka kehui hyväksi sitä Regian ohutta lankaa.





tiistai 27. toukokuuta 2014

Kolmannet unisukat.



 Sukat ja kukat ovat sattumalta yhtä hempeitä väriltään.
Nämäkin sukat ovat merinolangasta, kuten kahden aiemman postauksen unisukat. Näitä voisi sanoa jämälankasukiksikin. Pinkki lanka loppui nyt kokonaan.

Lankana Drops Merino Extra Fine. Puikot 3,5 ja silmukoita 44. Sukat kokoa 39.





torstai 22. toukokuuta 2014

Unisukat 2.




Keväinen hellekausi ei ole estänyt minua neulomasta lämpimiä sukkia. Nämäkin sukat on tarkoitettu unisukiksi, koska ovat merinovillaa ( Drops Merino Extra Fine ). Silmukoita on 48 ja puikot numeroa 3,5.




sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Unisukat.




Edellisen postauksen sormikkaat saivat seuraa merinosukista. Sama lanka ja mallina kerrosrivinousu.


Lanka on todella miellyttävää neuloa. Uskoisin, että nämä ovat oikein mukavat unisukat.






 

tiistai 13. toukokuuta 2014

Merinosormikkaat.




Ystävän sormia palelee. Neuloin hänelle sormikkaat.


Langaksi valitsin tämän merinon, jonka ajattelin olevan lämpimintä. Olin juuri hakenut sitä Kärkkäiseltä, tietämättömänä mitä siitä tekisin.


Aika paksut ja lämpimät ainakin.




Sukanteko on minulle se terapia. Tässä viimeisimmät valmistuneet. Varsissa kerrosrivinousua, kärjessä sädekavennus nurjin silmukoin.