keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Sukat vauvalle.


Tein sukat viisikuiselle lapselle. Aiemmin syksyllä tein tällaisen pienen peitteen, jota voi käyttää turvaistuimessa lämmikkeenä. Lankana on Novitan Puro, värinä takkatuli.
Sukat tein nelosen puikoilla, mallin keksin tehdessäni.
Puroa oli tosi mukavaa neuloa, onhan se 100 % villaa. Harkitsin myös teräosan huovutusta. Mutta en malta sitä nyt yrittää, vaan laitan sukat kiireesti postiin.



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Made by Daisy.

Huomaa tassunkärki oikealla alalaidassa :)



Lahden käsityömessuilla ihastuin Vuorelman osastolla näihin Veto lankoihin. Oranssi, okra ja turkoosi, hieno väriyhdistelmä oli esillä valmiina.
Tein sukkatöppöset tutulla mallillani, aloituksena kierreraita.




perjantai 16. marraskuuta 2012

Uuden oppimista.


Tässä minun ensimmäinen kierreraita-aloitus. Olen yrittänyt aikaisemminkin mutta ohje ei vain ole  auennut. Kardemumman ohje on niin selkeä, että onnistuin heti, eikä ollut edes vaikeaa. Kyllä tuli hyvä mieli!



Nämä kahdet töppöset on tehty täysin samoilla langoilla mutta näyttävät aivan eri värisiltä.
Aiemmin olen jo oppinut sen, että  korostettava väri pidetään neuloessa sormella ensimmäisenä.








sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tuotekehittelyä, osa 2.


Sen lisäksi, että teen villasukkia, myös käytän niitä. Etenkin talviaikaan sukkia on jaloissa kahdet päällekkäin. Sen vuoksi tein kokeeksi kaksinkertaiset / kirjoneulesukat Tästä voi kurkistaa ensimmäistä versiota. Tossut osoittautuivat mukavan lämpimiksi mutta varsi tuntui liian lyhyeltä.



Näissä sukissa varren korkeus on 10 senttiä. Silmukoita on 48, lankana seitsemän veljestä ja puikot 3,5.  Neuleesta tulee niin tukeva, että varret pysyvät pystyssä.




 Tässä vielä vilkaisu nurjallekin puolelle.
Varrensuu on vain seitsemän kerrosta oikeaa ja sitten työn kääntö, että jää nurja ulospäin.
Tavoitteenani on oppia kauniimpi aloitus jonka Kardemumma neuvoo selkeästi blogissaan.



lauantai 10. marraskuuta 2012

Kaunis pussukka ja velanmaksu.

 
Kännypussi.
 
 
Villasukat ja kahdet varrettomat.
Pari viikkoa sitten oli Riihimäellä käsityömessut. Ostin siellä tuon ylimmän kuvan kännykkäpussin. En sellaista tiennyt edes tarvitsevani mutta kun näin tuollaisen "maailman kauneimman tavaran", olihan se ostettava. Ihailen ja silittelen sitä edelleen.

Villasukat ja varrettomat ovat minun tekemiä. Ovat kaikki kokoa 43. Tein ne veljeni perheelle kiitokseksi. Veli teki minulle puukehyksen, jota esittelin edellisesssä postauksessa.

Olen myös kirjonut. Aloitin lyhyen kurssin kansalaisopistossa. Tuttu opettaja sai innostumaan hauskoihin kokeiluihin. Työ on kuitenkin vielä kesken.