sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Konserttimatka Helsinkiin.

Helsingin rautatieasema.
Sain kokea tänään unohtumattoman elämyksen. Menimme ystävätterini kanssa Helsinkiin, Johanneksen kirkkoon, Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonserttiin. Olen aina pitänyt mieskuorolaulusta ja tämä kuorohan on sitä parasta.
Konsertti ei tuottanut pettymystä. Kaunein "Jouluyö, juhlayö", mitä koskaan olen kuullut. Kuoro levittäytyi ympäri kirkkoa ja laulun sai kuulla aivan kuin kuoron keskellä. Niin kauniisti se soi, ettei kyyneliä voinut välttää.
Yleisökin sai laulaa  "En etsi valtaa loistoa" kappaleen mukana. Olipa hieno kokemus laulaa tuollaisessa seurassa.

Eväät.
Ovet kirkkoon avautuivat tuntia ennen konsertin alkua. Koska paikkalippuja ei ole, on parasta olla ajoissa paikalla. Varasin mukaan evästä, kuten aikanaan lapsille luokkaretkeä varten; suklaata ja mandariinejä.

Johanneksen kirkko.
Otin kuvankin kirkosta. Ei ole kovin edustava kuva. Konsertin aikana paloivat aidot kynttilät penkkirivien päissä ja muuten valaistus oli hämärä.


Stockmann.
Vesisateesta huolimatta Helsingin ilme oli valoisa. Ihastelimme jouluvalaistusta ja käväisimme Senaatintorin joulukylässä, joka sulkeutui juuri kello 18 nenämme edessä. Käväisimme myös Kappelissa jouluglögillä, lämmittelemässä.
Sää oli tosiaan kaikkea muuta kuin jouluinen. Pukeuduin erävaeltajien ohjeiden mukaan. Villa lämmittää kosteanakin ja hyvin lämmittikin.

Rautatieaseman jouluvalaistus.
Junasukat.
Junamatkan aikana oli mukava tehdä käsitöitä, junasukkia. (Sukkien ohje ja tarina löytyy täältä)  Nämä sukathan saivat mediajulkisuutta viime viikolla. Uutisissa kerrottiin, että kaikki Ylöjärven vauvat saavat ensi vuonna tuollaiset sukat. Hienoa, että vauvojen perheitä muistetaan lämpimästi. Terveisiä vaan Ylöjärvelle, minullakin on siellä yksi lukija.
Nämä ovat minun ensimmäiset junasukkani. Ostin 2,5 numeroiset bambupuikot tätä työtä varten. Puikot ovat kevyet, eivätkä putoile. Mutta aivan kuin neuloisi hammastikuilla, niin olemattomat ja hauraat ne ovat kädessäni.

Tervetuloa lukijoikseni: Helena ja Riitta :)

16 kommenttia:

  1. Näin sen teidän sukkien esittelyn televisiosta. Meillä ollaan näitä sukkia ja tumppuja lahjoitettu nyt pari vuotta jo paikkakunnan vauvoille. Hyvin on vastaanotettu.

    VastaaPoista
  2. Hei Kardemumma. Korjasin vähän tekstiä, josta tosiaankin sai kuvan, että itsekin kuuluisin Ylöjärven sukan tekijöihin. Asun täällä Lahden lähellä.
    Hyvää jatkoa teidän kunnan sukka/tumppuprojektiin.
    Oikein hyvää joulua sinulle itsellesi.

    VastaaPoista
  3. On varmaan ollut suuri nautinto tuo konsertti!
    Kuorojen kirkkokonsertit ovat korvia hivelevä nautinto ja jouluinen konsertti eritoten.
    Mukavaa joulun alusviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ai kun oli kiva nähdä Stadista joulukuvia. Ja JOhanneksen kirkko oli monta vuotta kotikirkkoni, joululaulutkin siellä tuli monena jouluna laulettua.
    Kiitos kirjoituksestasi ja Hyvää Joulua1

    VastaaPoista
  5. Ellu. Kannatti kyllä matkustaa ja kastuakin, Hienoa oli. Hyvää Joulua!

    KristiinaS. Stadi oli oikein hienosti valaistu. Espan puiston puut oli päällystetty valolampuilla. Kappelissa olisi voinut viihtyä pidempäänkin. Vähän satoi vettä mutta hienolta näytti. En oikein uskaltanut kuvia ottaa, kun pelkäsin kameran kastuvan.
    Kiva kun poikkesit. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  6. Helsinki on kaunis kaupunki, myös jouluvalaistuksessa. Satuin katsomaan saman jutun Ylöjärven vauvoista; kiva juttu.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää joulua sinullekin :)

    VastaaPoista
  8. Vai olet käynyt täällä meillä. Täällä ei todellakaan ole jouluista, veden tulo sen kuin jatkuu, jatkuu ja jatkuu tänäänkin. Malkein yhtäjaksoista ropinaa on kuulunut koko päivän. Kiva reissu teillä silti tuntui olleen, hyvä!

    VastaaPoista
  9. Marjut, Katsuja ja Päivi. Hyvää joulunalusviikkoa teille ja kiitos kommenteistanne.
    Oikorata teki junamatkan Lahdesta Helsinkiin nopeaksi. Tunnissa matka taittuu ja junassa on kiva matkustaa. Voisi käydä useamminkin pääkaupungissa...
    Kovin on sateista ja pimeää täälläkin. Lumikasoja tosin vielä vähän on jäljellä.

    VastaaPoista
  10. Varmasti juhlava konsertti. Meiltä on joka paikkaan pitkä matka, joten konsertit tahtovat jäädä. Minulla jäi tänä vuonna kauneimmat joululaulutkin käymättä. Tänään olisi ollu ilta yhdeksältä viimeinen mahdollisuus, mutta en enää jaksanut lähteä. Ihanaa, että Ylöjärvellä muistetaan vauvojen varpaita oikein urakalla. Kaikilla ei ole mummuja neulomassa sukkia.

    VastaaPoista
  11. Hieno oli varmasti konsertti, ihanaa!
    Minä sitä en enää osaa varmaan edes neuloa, lapsi kun oli pieni, yhden hatun ja villatakin olen neulonut..
    Kivannäköiset tulee sukistasi.

    Iloa ja rauhaa, Hyvää Joulua Daisy ♥

    VastaaPoista
  12. Tuulikki ja Seijastiina.
    Olen aika huono käymään missään, vaikka kaikki olisi aika lähellä...
    Hyvää jouluaikaa teille molemmille!

    VastaaPoista
  13. Vasta nyt huomasin postauksesi. Hauskaa että olet tänä vuonna käynyt samassa konsertissa ja samassa kirkossakin kuin minä pari vuotta sitten. Minäkin tykkään Helsingistä. Jännää että Lahdesta pääsee tunnissa Helsinkiin. Meiltä tästä ihan Helsingin naapurista Espoon Viherlaaksosta saattaa kestää tunnin, jos ruuhka-aikaan bussilla köröttelee, muuten "vain" kolme varttia. Junalla pääsee nopeammin, mutta ensin pitää mennä bussilla Leppävaaraan. Hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
  14. Oikein mukavaa Joulunaikaa sinullekin!

    VastaaPoista
  15. Paula ja Pirena.
    Hyvää Joulua teillekin!

    VastaaPoista
  16. Rauhaisaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista