torstai 2. helmikuuta 2012

Kirjoneulekynsikkäät.


Vuosi sitten kuulin toiveen kynsikkäistä, joissa olisi keltaista , harmaata, valkeaa ja mustaa väriä. Pitkähkö toimitusaika mutta nyt ne kuitenkin ovat tässä. Käytin Smart lankaa, joka on täysvillalanka ja oikein mukavaa neuloa.
Minusta kirjoneule on aina tuntunut vaikealta. Langat ovat solmussa ja niitä joutuu koko ajan selvimään. Viime syksynä Kardemumma ja Virveriikan Auli kertoivat omat niksinsä.  Niitä noudattaen tämä työ sujui helposti ja jälkikin on aika tasaista. Lankojen järjestys sormella pitää pysyä samana. Lanka, joka on ensimmäisenä sormella, korostuu. Tässä linkki Kardemumman ohjeeseen.


Lähikuvassa näkyy, miten toinen väri nousee enemmän esille.  Olisinpa  tiennyt nämäkin asiat aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

Pakkanen paukkuu nyt niin napakasti, että villaista vaatetta tarvitaan.

Tervetuloa lukijaksi Matleena:)

32 kommenttia:

  1. Kiva kuulla (lukea), että ohjeesta on ollut hyötyä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis väriyhdistelmä kelta-valko-ruskea. Myös jännä raitaneulemalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Malli on ihan omasta päästä ja tehdessä syntynyt.

      Poista
  3. Kauniit kynsikkäät,ja tosi kivat värit!

    VastaaPoista
  4. Ompas kauniit kynsikkäät ja hyvät värit.
    Kivaa viikonloppua ja iloa, pakkasesta huolimati ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina. Toivottavasti saajakin on tyytyväinen. Hän taitaa olla värialan asiantuja ammatiltaan.
      Lähden autoilemaan. Tankkasin juuri. Toivon, että autoni kestää tämän arktisen tuulahduksen :)

      Poista
  5. Kauniit ja voi kun ihanat värit!

    VastaaPoista
  6. Todella hyvän ja lämpimän näköiset! Kivat värit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Ovat minun kädessä vähän reilut. Tulevatkin siroon miehen käteen :)

      Poista
  7. Että ovatkin kauniit! Kirjoneule on sikäli aikaa vievää, että siihen pitää keskittyä kunnolla eikä sitä aina voi tehdä vain telkkaria katsoessa.

    VastaaPoista
  8. Kivat kynsikkäät! Kirjoneule ei ole mun juttuni ollenkaan, hermot menee juuri niihin lankasotkuihin. Viime aikoina olenkin suosiolla tyytynyt ihastelemaan muiden tekemiä kauniita kirjoneuleita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Jokaisella on varmaan näissä käsitöissäkin ne omat jutut, mitkä tuntuvat mieluisimmilta. Niillä mennään :)

      Poista
  9. Ihanat värit kynsikkäissä! Minäkin vielä harjoittelen tuota kirjoneuletta. Vaikka olen jonkun verran tehnyt en ole vielä tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula Kristiina. Ehkä pitäisikin tehdä yhtä ja samaa jonkin aikaa, niin löytyisi sellainen tasainen ote. Jatketaan harjoituksia ;)

      Poista
  10. Kauniit! Teki heti mieli rupveta neulomaan kynsikkäitä - nyt vaan taitaa olla tarpeen toisenlaiset käsineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki. Ei tällaisilla voi paukkupakkasiin lähteä :) Itse käytän nahkasormikkaiden päällä, autoillessa toimii.

      Poista
  11. Komeat kynsikkäät. Tuo vinkki on hyvä kirjoneuleisiin. Minäkin juoksutan kaikkia kerroksen lankoja sormella yhtämatkaa. Tosin pitkät hyppylangat joutuu punomaan. Ei ole tullut mieleen päättää työn alussa lankojen järjestystä, vaan olen ottanut etualalle sormelle sen langan mitä eniten kierroksella kuluu. Nyt olen piirunverran viisaampi seuraavassa työssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki. Oppia ikä kaikki. Niin se taitaa olla. Onneksi opitaan vielä :)

      Poista
  12. Onpa komeat!
    Tykkään värivalinnoista. On niin minun värit.

    VastaaPoista
  13. Tosi kauniit ja nättiä kirjoneuletta.
    Nuo näyttää myös lämpöisiltä.

    VastaaPoista
  14. Kauniit kynsikkäät! Pirtsakat värit :)

    VastaaPoista
  15. Pitkästä aikaa ehdin tänne ihastelemaan teoksiasi! Voih ja aih miten on kauniit värit ja malli kynsikkäissä :)

    VastaaPoista
  16. Kyllä onkin nätit kynsikkäät ja niin siistiä neuletyötä!

    VastaaPoista