Villasukan kestävä kehitys.

Tyttäreni toi minulle kolmet sukat parsittaviksi. Ei se ole mielipuuhaani. Mutta tänä aamuna sain urakan valmiiksi.
Seurailen facebookin villasukkaryhmää ja tuntuu, että sukkia neulotaan ihan mahdottoman paljon. Toivottavasti kaikille riittää pitäjiä. No tämä on vain oma näkökulmani, kun itsekin täytän lähimmäisteni sukkavarastot. Onneksi jotkut sanovat, ettei sukkia ole koskaan liikaa.

Nämä punamustat sukat ovat edesmenneen äitini neulomat. Niissä oli niin isot reiät kantapäissä, että päätit tehdä kokonaan uudet terät. Ovat varmasti rakkaat lapsenlapsen jaloissa ja lämmittävät.

Jotkut lattiat syövät sukkia. Omani eivät koskaan kulu puhki. Eivät ainakaan tällaiset seiskaveikkasukat, jollaiset on tuossa yläpuolella.
 Näkee, etten ole mikään parsijamestari.

Näitä sukkia voisi pitää oikeina kruunun jalokivinä. Ostin langan pari vuotta sitten jostakin pienestä lankakaupasta Turun Linnakadulta. En muista langan nimeä, mutta kotimaista se on ja ihan sukkalankaa. Ostin tätä ihanaa turkoosia sata grammaa ja maksoin muistaakseni kahdeksantoista euroa. Nyt sukat olivat kuluneet kauttaaltaan ohuiksi ja kantapäässä oli reikä.

Sain päkiäsoan vahvistettua mielestäni ihan mukavasti. Olisi varmaankin ollut hyvä silmukoida, mutta se on minulle vähän vierasta.

Näin saivat nämä ihanat sukat lisää käyttöikää. Parsinlangaksi löytyi sattumalta turkoosi Maija-lanka, jota tilasin tässä karanteenin aikana tarjouksesta.

Kuvassa on tämän kevään sukkasatoa. Vähän ennen korona-aikaa aloin tehdä piirakkasukkia. Ajattelin, että ehkä lapsenlapsen leirikoulun hyväksi pidetään joskus myyjäiset ja aloin neuloa. Sitten alkoi tämä koronahiljaisuus ja olen jatkanut neulomista. Nyt ehkä pidän pientä taukoa, sillä silmäni taitaa taas kyllästyä ainaiseen villan pölyyn.
Ulkona on hieno ilma. Yritän tehdä pyörälenkkiä, etten aivan tartu kiinni nojatuoliini.
Hyvää kevättä!  Kommentti olisi ihana ja piristävä yllätys!