tiistai 21. heinäkuuta 2015

Parvekekukat.



Heipparallaa. Minulla on täällä uudessa kodissani parveke ilman parvekelaseja. Ajattelin tänä kesänä nauttia parvekkeestani kasvattamalla siellä paljon kukkia ja vähän muutakin.


Tämä kukka taisi olla nimeltään "neidonmekko". Pidän siitä kovasti. Se on hento ja kaunis ja kiipeilee mukavasti.


 Pienessä yrttimaassani kasvaa persiljaa, tilliä, sitruunamelissaa ja minttua. Kaikki ovat kaupan ruukkuyrttejä. Tilli ei oikein tykkää olostaan ruukussa. Muut kyllä rehottavat.



Äitini kasvatti ahkerasti verenpisaroita. Hän säilytti ne talven yli ja juurrutti keväällä uusia pistokkaita. Äitiä ajattelin, kun ostin nämä kaksi hiukan eriväristä kukkaa.


Olen aina pitänyt krassista sen ulkonäön mutta myös tuoksun takia. Nämä kylvimme yhdessä lapsenlapseni kanssa.



Parveke on airinkoinen ja tuulinen. Amppeleissa pyörii tällainen pienikukkainen söpöliini, jonka nimeä en tiedä. Aivan viehättävä mutta roskaa paljon.




Mansikan ja tomaatin hankin ihan pikkupoikien iloksi. Kolme mansikkaa onkin jo saatu maistaa. Kaksi tomaattia on saanut väriä pintaansa. Nämä amppelit menivät tyttärelle hoitoon, kun olin reissussa. Niitä pitää kastella ahkerasti; enemmän kuin kukkia. Amppelit roikkuvat Ikean vaaterekissä, jonka talvella hankin väliaikaiseen käyttöön. Hyvin toimii tässäkin.
Räksät eivät löydä mansikoita täältä parvekkeelta. Vähän pelotti, kun alkoivat punottaa.


Kesä on ollut viileä ja sateinen mutta kukat ovat viihtyneet hyvin. Hoidoksi riittää vesi ja lannoittaminen. Tietysti pidempi poissaolo vaatii sitten hoitojärjestelyjä.



Ystävä kävi kylässä ja toi kimpun ihania harjaneilikoita. Niissä on voimakas tuoksu, joten jouduin siirtämään ne parvekkeelle. Kimalaiset löysivät ne ja pörräsivat ahkerasti. Löysivät tiensä myös mansikan ja tomaatin kukkiin.






7 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia ja paljon! Miten oletkin saanut kaikki mahtumaan parvekkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut. Hyvin mahtuvat. Vielä voisi jotakin lisätäkin :)

      Poista
  2. Ompa siulla upeat kukat, tuo ampellissa oleva taitaa olla Diana.
    Parvekkeella voi kasvattaa näköjään myös mansikoita ja tomatteja.
    Ihana keidas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Vai Diana. Sehän on melkein kuin Daisy. Kiitos tiedosta.
      Mansikkaa on nyt saatu noin 9 kappaletta. Ne ovat olleet ihan hyvän kokoisia. Seuraavat taitavat olla ihan pikkuruisia. Hauskaa kuitenkin, kun ei ole maatilkkua.

      Poista
  3. Haluaisin haastaa sinut mukaan Liebster Award haasteeseen, jonka tarkoituksena on lisätä lukijoita muiden haasteeseen osallistuvien välityksellä. Lisätietoja löydät blogipostauksestani http://50shadesofwool.blogspot.com/2015/08/liebster-award-haaste.html
    Ystävällisin terveisin Pia Kavén aka Zophie, 50 Shades of Wool -blogista.

    VastaaPoista