lauantai 19. tammikuuta 2013

Aina voi yrittää.


Muutama viikko sitten huomasin jossakin Möbius-huivin. Olin sanan jossakin nähnyt, mutta se ei ollut herättänyt mielenkiintoani. Enkä ole opiskellut matematiikkaa kuin lyhyen oppimäärän.
Perehdyin asiaan vähän tarkemmin. Tässä linkki Wikipediaan. Tässä kiva "muurahaisenpolku"
Tein itsekin vähän kokeiluja.










Päätin tarttua härkää sarvista ja tehdä mööbiuksen minäkin. Katselin tälläistä ohjetta ja lähdin sitten hankkimaan pitkää pyöröpuikkoa. Lankakaupassa ihastuin Teetee Cacao  lenkkialpakkalankaan, jota myyjä suositteli. Tunsin kyllä langan; siitä on vaikea neuloa. Tuo youtuben ohje ei onnistunut alkuunkaan tuosta lenkkialpakasta ja päädyin myyjän ohjeeseen, siis tekemään vain silmukat normaalisti ja kiepauttamaan yksi kierros niitä. Sata silmukkaa pyöröpuikolla nro kuusi. Neuloin putkea noin 40 senttiä.



Lopputulos on oikein kiva. Pehmeä ja kauniskin. Asettuu mukavasti hartioille. En vain osaa sanoa onko se Möbius. Kierrettä taitaa olla enemmän... Olen lukenut, että näitä opetellaan tekemään ihan jossakin porukalla. Sitä odotellessa.
Tein sitten toisenkin huivin samasta langasta. Neuloin vain ainaoikeaa pötköä ja ompelin päät oikeaoppisesti yhteen. Tässä on ainakin se möbiuksen nauha.


Edellisen postauksen lapaset, joissa on se intialainen peukalokiila, sopivat huivin värimaailmaan.
Tein lapasiin pienet koristeet, jotka näkyvät ylimmässä kuvassa. Virkkasin ketjusilmukoita, jotka kiinnitin ompelemalla lapasen selkämykseen.
"Kaikissa meissä asuu pieni taiteilija". Hyvää tammikuista pakkaspäivää kaikille.

Tänään paikallislehdessä (ESS) oli pieni kirjoitus, että Päijät-Hämeessäkin on nyt sytomyssykeräys.
Nyt kaikki virkkaamaan ja neulomaan myssyjä.  Lehdessä oli yksi myssyn ohje, mutta niitähän löytyy paljon muitakin. Täältä Sijasiskon blogista voi ohjeita selailla.





21 kommenttia:

  1. Opetin kerran kaveria tekemään Möbiuksen Maaseudun Tulevaisuus-lehden ohjeen mukaan. Alku oli melko työläs, kun pyöröpuikolle luotiin silmukat ensin normaalisti ja sitten perään poimittiin ne jo luodusta reunasta! Blogissani on jossain päin juttukin siitä. Huivi onnistui hyvin, muttei ollut aloittelijan hommaa! Nätiltä näyttää sinun pehmeä huivisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinisukka. Luinkin sitä postaustasi ja siitäkin päättelin, ettei tämä näin voi mennä oikein. Tarvitsen lähiopetusta !

      Poista
  2. Minullakin on möbius-versio puikoilla ja samaan tyyliin kuin sinullakin, normaalit silmukat ja kerrosksen kiepautus :)Toivottavasti saan jonkun laisen version tehtyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittele meille sitten kun on valmis. Kiva nähdä millainen sinulle tulee.

      Poista
  3. Tuo lanka on todella hankalaa neuloa, mutta sie oot tehny siitä komiat huivit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti. Hankala on. Mutta jos neuloo tuollaista suoraa pötköä, eikä joudu purkaamaan, niin onnistuu. Koetin virkata mutta ei tullut mittään.

      Poista
  4. Ihanan pehmoisen oloinen ja nätin mallinen huivi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MummonPajukori. Huivi on tosiaan pehmeä.

      Poista
  5. Hieno lopputulos,on sitten nimeltään Möbius tai ei :)

    Teetee Cacao on yksi lempilankojani, vaikkei tosiaan ole niitä helpoimpia neulottavia ja mahdoton purkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopatossunen. Langassa on jotakin kiehtovaa. Keveys ja pehmeys. Siitä tulisi lämmin villatakki paukkupakkasille.

      Poista
  6. Tosi kivan näköistä lankaa ja tulipa kiva setti lapasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neferi. Luonnossa värit ovat hehkuvammat kuin noissa kuvissa. Annan setin ystävälleni, jolle tuo väritys sopii hyvin. Hän tulee yllättymään ;)

      Poista
  7. Kauniit lapaset olet taas tehnyt. Ja tuo huivi näyttää ihanalta.

    Vai näyttely ?
    Kysyin kyllä kerran kirjastosta voiko siellä pitää näyttelyä, mutta paikka oli varattu pitkäksi aikaa etteen päin !

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniita lapasia olet tehnyt, ja möbiuskin näyttää mukavalta. :)

    VastaaPoista
  9. Möbius näyttää niin mukavalta, että taidan pistää sen tehtävälistalle. Kuvio lapasissa saa niihin uutta ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki. Olin itsekin ihan tyytyväinen lapasiin ja huiviin.

      Poista
  10. Kiva huivi! Huomasin (tai oikeastaan mies huomasi) keräysuutisen lehdessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut. Olen tehnyt nyt yhden sytomyssyn, ensimmäiseni.

      Poista
  11. Huivi ja koristellut lapaset näyttävät kepeältä ja keväiseltä kokoelmalta. Koriste muuttaa lapaset aivan toisenlaisiksi.

    VastaaPoista