Esiliina ja huivi. Tehty käsityötunnilla keskikoulussa 60-luvulla. Konekirjontaa. |
Käsityötunteja oli keskikoulussa vähän. Sukat muistan tehneeni. Olivat vaikeat, koska varteen piti tehdä kirjoneuletta. Tätä essua käytettiin kotitaloustunnilla. Olikohan pojilla ollenkaan kotitaloustunteja, en muista. Ei ainakaan "rättikässää", eikä tytöillä veistoa (puukäsityö).
Kotona en käsitöitä tehnyt. Pitkä koulumatka ja läksyjen teko vei ajan ja voimat.Lukioajalta muistan koulukaverin, joka neuloi sukkaa joka paikassa. Villapaidan tekijöitakin oli.
Kun koulu päättyi, eivätkä läksyt täyttäneet iltoja, heräsi innostus virkkaamiseen. Mary Oljen kirjasta löytyi monta mallia pöytäliinoihin.
Pöytäliina pellavalangasta, tehty 70-luvun alussa. |
Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 1977. Hänelle tein villanuttuja ja potkuhousuja kahdet. Mallit olen säilyttänyt ja tein lapsenlapselleni samalla ohjeella v. 2009.
Kasariaikaan oli tapana koristaa kaikki pyyheliinat pitsillä. Minäkin kannoin korteni kekoon.
Pyyheliinoja vohvelikankaasta. |
Äitini tekemät sukat. |
Tyttäreni on myös taitava käsistään. Hän teki ensimmäiset sukat koulussa v. 1991, 12-vuotiaana. Nekin löytyivät minun kätköistäni.
Tyttären tekemät ensimmäiset sukat. |
Neulatyyny, lapsuusajan käsityö. |
Minäkin voisin haluta tuollaiset tassunlämmittimet -vinkvink-
VastaaPoistaNäistä tuli ihan mieleen äitini tekemät käsityöt :)
VastaaPoistaKatsuja. Ollaan varmaan samaa ikäluokkaa :)
VastaaPoista