lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pieni torkkupeitto.









Eilen valmistui tämä keväinen neule, puuvillainen torkkupeitto päiväuni-ikäiselle lapselle.
Lankana Mandarin petit, pyöröpuikko numero 3, silmukoita puikolla 185. Valmiin peiton koko on reilu 70 x 70 senttiä. Lankaa kului melkein 250 g, viisi kerää.
Kuvioneule on yksinkertainen; kolme oikein, kolme nurin neljä kerrosta, sitten vaihto. Reunoissa on helmineuletta kymmenen silmukan leveydeltä. Oikea ja nurja puoli ovat siis samanlaiset.
Aamuauringossa otetussa kuvassa väri on aivan oikea auringonkeltainen.

Puuvilla on ihanan pehmeä ja miellyttävä materiaali. Neulominen on kuitenkin konstikkaampaa kuin villalangasta. Ainakin tämän langan säikeet erottuivat helposti ja sai olla tarkkana, ettei pieniä lenkkejä syntynyt huomaamatta. Langan jatkaminen oli myös haaste, vaikka perehdyin erilaisiin ohjeisiinkin. Miten te muut jatkatte tällaisen löyhäkierteisen puuvillalangan neuleessa?

Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmaksi.

Tervetuloa lukijaksi Koso-täti :)

17 kommenttia:

  1. Mandarin Petit on todella laadukas lanka ja peittosi pysyy hyvänä varamsti pitkään. Itse tykkään kutoa siitä langasta. Kaunis keltainen auringossa! Oikea päivänpaiste!

    VastaaPoista
  2. Jopa on aurinkoinen peitto, varmasti tuon kanssa lapsukainnen ottaa hyvät unet.

    VastaaPoista
  3. Hieno ja hyvä energiaväri :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis peitto, väri on ihana :)

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kaunis,ihanan aurinkoinen!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja energinen. On siis olemassa monia tapoja jatkaa lanka neulottaessa. Minulla on käytössä vain se perinteinen, kun on jäljellä n. 10 cm lankaa, aloitan uuden kerän, johon jätän 10 cm hännän. Hännät päättelen sitten lopuksi nurjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki. Samalla tavalla minäkin tein jatkon periaatteessa.

      Poista
  7. Kiitos kaikille kehu-kommenteista. Seuraavaksi virkkausta.

    VastaaPoista
  8. Lämmin ja vilpoinen aurinkopeitto samalla kertaa. Päiväuni-ikäinen on hellyttävä sana.

    VastaaPoista
  9. Kaunis ja aurinkoinen peitto:)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanan värinen peitto. Kuviokin on hienoa!

    VastaaPoista
  11. Siis tämä on niin mun värinen, tykkään:)

    VastaaPoista