sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tunnustus Neferiltä.

Sain pari päivää sitten tunnustuksen Neferiltä. Kiitos.

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

Faktat:

Minulla on punainen sanakirja vuodelta 1968, josta selvitin, että random tarkoittaa "umpimähkään".

Juureni ovat Karjalassa. Vanhempani olivat kotoisin Viipurin läheltä.

Olen syntynyt maalla ja asunut siellä, ison pellon takana, kahdeksantoista ensimmäistä ikävuottani.

En pidä shoppailusta. Minulla ei ole suurta lankavarastoa. Kotikylässäni on käsityöliike ja Robin Hood.

Maalaistaustastani johtuen tunnen sisimmässäni edelleen, että oikeat työt tehdään käsillä.

Työssä, josta eläköidyn parin vuoden kuluttua, käytän kuitenkin enemmän korvia, kuin käsiä. Kyllä sekin on ihan oikeaa työtä.

Kun nyky-yhteiskunnan teknistyminen arveluttaa/ ahdistaa, tuntuu hyvältä, että osaan tehdä sukan peruskantapään ja litran pullataikinan ihan helposti.


Annan tunnustuksen viidelle bloginpitäjälle, jotka ovat: PaulaTuulikkiEnyaEevamummo ja Breezie

2 kommenttia: