maanantai 24. lokakuuta 2011

Lapastesti.


Kirjoneuletta tämäkin, vaikkakin  aivan yksinkertaista. Tämäntyyppisiä ovat tekemäni lapaset yleensä olleet. Kahdella tai useammalla langalla tehtyjä.
Nämä kuvassa olevat olen tehnyt Florica-langasta. Hiekan ja veden kanssa ne eivät oikein toimineet. Ja pesussa venähtivät aivan uusiin mittoihin.
Olen tehnyt myös yhdet varrettomat sukat aikuisten kokoa. Niistä ei ole kuvaa.

Sukkatilauskin on tullut. Jouluvalmistelut saavat sukantarvitsijat liikkeelle.

10 kommenttia:

  1. Nättiä kirjoneuletta. En ole juurikaan neulonut Florica-lankaa. Muistelen, että joskus (vuonna miekka ja kirves) tein vauvan haalarit Floricasta ja pässinpökkimästä. Taisin pestä niitä käsin.
    Syksy saa sukan ja käsineiden tarvitsijat liikkeelle. Olenkin kysäissyt lähipiiriltä tarvitsevatko he sukkia, lapasia, kynsikkäitä... Tarvetta on ilmennyt. Kulutustavaraa kun ovat. Neule on siitä mukava, että voi tehdä kierroksen silloin tällöin ja pistää sitten hyllylle.

    VastaaPoista
  2. Minusta näyttävät kauniilta, vaikkeivät oikein hyvin läpäisseetkään testiä. Kaipaan Florica-lankaa, en ole nähnyt sitä enää missään kaupoissa. Enkä ole vuosiin kutonut ainoitakaan lapasia, en varmaan edes osaisi. Meillä päin sanotaan noita vanttuiksi. No, viime aikoina olen sentään alkanut tehdä yhtä käsityötä, siitä ehkä joskus esittely blogissa.

    VastaaPoista
  3. Floricasta olen yhdet kirjoneulelapaset tehnyt, mutta käyttökokemukseni niistä ovat vähän samansuuntaiset. Venähti ja nukkaantui. Lisäksi ne eivät oleet lämpimät, vaikka villaa ovatkin. Joten jätin sen langan aivan muihin juttuihin.

    VastaaPoista
  4. Kauniit lapaset! Minulla ei ole kokemusta Floricasta. Hyvä tietää jos tulee vastaan kyseinen lanka ettei siitä lapasia tee. Sukkia täälläkin väkerretään kun tuo lapasen teko on minulla aika kehnoa. Olen aina tykännyt tehdä vain sukkia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Tuulikki, Paula, Kardemumma ja Paula Kristiina..
    Ostin tuota floricaa joskus kymmenen vuotta sitten tyttäreni kanssa jostakin lopetusmyynnistä isohkon määrän. Teinkin siitä pontson isoäidinneliöhuumassa vuosia sitten. Siihen työhön lanka sopi hyvin.

    VastaaPoista
  6. Joskus lukioaikana (ja siitähän on kauan ;D )tein floricasta kirjoneulepuseron. Muistelen, että siitä tuli hieno ja taisin pitää sen puhki. Minulla siitä langasta on siis aivan positiivinen muistikuva. Ei taida se lanka enää mistään tulla vastaan. Tilalle on tullut muita vaihtoehtoja, parempia ilmeisesti...

    Varmaan sopii mainiosti isoäidinneliövirkkaukseen...

    VastaaPoista
  7. Maria. Itse en ole villapaitoja tehnyt mutta florica oli ymmärtääkseni niissä parhaimmillaan.
    Ja hurmaavat värithän langassa oli joskus.
    Näistä lapasista vielä. "Pistelee" oli käyttäjä sanonut seuraavalla kerralla :)
    Vastasi Daisy.

    VastaaPoista
  8. Kaunista lankaa.
    Itse en ole vuosiin Floricasta neulonut.
    Aikoinaan tein kirjoneulepuseroita, mutta lapasiin ja sukkiin en käyttänyt.
    Sukkatilaus on jätetty, mutta milloin saan ne toteutettua, onkin jo suurempi kysymys. Sukat ja lapaset ei oikein innosta.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Ellu. Hyvää loppuviikkoa sinullekin :)
    Minun tilaussukat on hyvällä mallilla.

    VastaaPoista
  10. Lapaset ovat oikein kauniit ja varmaan testattukin perinpohjaisesti. Ehkä Florica on lapasiin turhan löyhäkierteistä, olen joskus neulonut siitä myös kirjoneuletta, muistan kuinka siinä langassa oli muinoin todella kaunis ja runsas värivalikoima.

    VastaaPoista