Kun ottaa kameran taskuun alkaa luonnossa erottaa kaikenlaista, mitä ei ehkä muuten huomaisikaan.Tänään näkyi monta pystyynkuollutta puuta. Tikka tai joku muu lintu oli hakannut paria runkoa ahkerasti. Puunsilppu oikeastaan havahduttikin katselemaan ylöspäin.
Kaksi kylmää päivää on saanut kevään vetämään henkeä, Viherrys lisääntyy koko ajan muttei aivan räjähtämällä, kuten lämpimällä säällä käy. Vuokotkin olivat kukat supussa.
Meillä on mökillä sähköpylväs talon nurkalla ja tikka on hakannut sen ihan reijille. Ja käpyjen ruotoja on kasallinen juurella.
VastaaPoistaOlen itse huomannut saman asian, että kameran kanssa kulkiessa kulkee huomioiden eikä omissa ajatuksissa. Kiireisten päivien iltoina huomaa rentoutuvansa paremmin kameran kanssa kuin normaalilla lenkkipolulla. Kameran avulla olen tunnistanut myös minulle uusia lintulajeja. Hienoja kuvia puista ja maisemista. Edellisen postauksesi kirjat pitää laittaa muistiin ensi syksyä varten.
VastaaPoistaIhmeellinen tuo ensimmäinenkin runkokuva, aivan täynnä reikiä. Tulee mieleen, että tuollaisia kuolleita reikäpuita on varmaan jossain Marsissa tai Kuussa. Hauskaa kun itse juuri päivitin blogiani ja kun sain valmiiksi, huomasin, että useat muutkin ovat olleet samoissa puuhissa. Niinpä sitten siirryn muiden blogeihin...
VastaaPoistaPaula Kristiina, Tuulikki. Paula.
VastaaPoistaMukava, että kuvani inspiroivat teidät kommentoimaan. Kiitos. Noissa kuvien maisemissa kuului eilen ilmeisesti palokärjen ääni. Sitä ei millään kerkiä saamaan videolle, tänne jaettavaksi:)
Mukavia kuvia! Tuo reikäinen puunrunko on hieno. Tuollainen olisi kiva vaikka puutarhassa koristeena. Taitaa olla jo aika laho, kun sitä on noin paljon hakattu syötävää etsien.
VastaaPoistaSirimi. Kiva, että löysit tänne, Kiitos kommentista.
VastaaPoistaPuunrunko oli aika lahon näköinen.
kiitos kommentistasi blogillani muutama paiva sitten. tulen tanne kaymaan kun on paremmin aikaa. ihana tuo puinen polku, suopursut, vuokot.... suomi ikava tuli.
VastaaPoistaSansku. Kiitos käynnistäsi. Täällä oli Vappuna ja sen jälkeisellä viikolla kylmää ja kevät hieman hiljensi vauhtiaan. Nyt alkaa taas lämmetä ja vihertyminen jatkuu.
VastaaPoistaAsun kuusankoskella, käyn vaan korialla neuletapaamisessa.
VastaaPoistaMeillä on mökki jaalassa, ihan iitin lähellä :)