lauantai 11. tammikuuta 2014

Kerrosrivinousu.




Vaikka olen perussukan ystävä, olen innostunut kokeilemaan vähän muutakin. Tämä kerrosrivinousu-niminen malli  on oikein helppo ja mukava neulottava. Malli näyttää vähän kirjoneuleelta muttei sitä ole.
Käytin Impivaara lankaa ja puikkoja nro 3,5. Silmukoita puikolla 12.

Silmukkaluku on kolmella jaollinen.
Ensimmäinen kerros: kaksi silmukkaa oikein ja kolmas silmukka nostetaan neulomatta.
Toinen kerros samoin kuin ensimmäinen.
Kolmas kerros kokonaan oikein.
Seuraavat kolme kerrosta samaan tapaan mutta eri värillä.

Tein myös pohjaosan kuvioneuletta. Ajattelin, että näin se tuntuisi paksummalta ja lämpimämmältä.


Sovitus.
Lähikuva.


11 kommenttia:

  1. Kivan näköinen pinta sukissa ja näyttää kyllä lämpimiltä.

    VastaaPoista
  2. Nää on sitte kauniit, ihana malli:)

    VastaaPoista
  3. Kivat sukat ja ehdottomasti muistiinlaitettava malli!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta. Nuo on varmasti ihanat ja lämpimät jalassa. ja uskoisin, et pohjakin on paksumpi tuolla neuleella tehtynä, niin kestää sitten paremmin. Aion kyllä kokeilla, kunhan sukkiin aika riittää.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Kiitos ohjeesta. Tätä meinaan kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Kivat sukat.
    Taas erilainen nostettu silmukkamalli.

    VastaaPoista
  7. Nostetuilla silmukoilla saa kivan näköistä neulepintaa.

    VastaaPoista
  8. Tuo neulepinta näyttää kivalta! Tosi hienot sukat :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista.
    Jotenkin tuntuu, että nämä sukat on lämpimämmät tuon rosopohjan takia.
    Pitää testata vielä seiskaveikan kanssa tätä mallia.

    VastaaPoista
  10. Mallineule näyttää niin kivalta että tuota kyllä kokeilen.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  11. Näyttää kauniilta. Tätä pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista