Viime viikolla sain nauttia kauniista maisemista. Matkustimme Kuopion kautta pohjoiseen.
Suomussalmella, aivan tien varresssa, seisoo tuo kuvissa näkyvä Hiljainen Kansa. Pysähdyimme ja kävelin pienen matkaa hahmojen joukossa. Ihmettelin kansallispukua, joka oli päässyt pellolle. Otin siitä oikein lähikuvan.
https://www.facebook.com/fbHiljainenKansa Facebookin sivuilla kerrotaan, että puku on sinne lahjoitettu, ei siis epähuomiossa joutunut.
http://www.suomussalmi.fi/kuntalainen/palvelut/kulttuuri/hiljainen_kansa. Suomussalmen kunnan sivuilta löytyy webkamera, josta voi seurata taideteosta reaaliajassa.
Kuhmossa, Jyrkänkoskella muisteltiin Talvisodan aikaa. Kuvassa panssarieste.
Varsinainen matkakohteemme oli
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Hossa) Hossan retkeilyalue Suomussalmella. Alueella on kirkasvetisä järviä ja lampia. Siellä voi kalastaa ja harrastaa laitesukellusta, pyöräillä tai retkeillä.
Seuraavassa kuvia muutaman kilometrin pituiselta opastetulta retkipolulta. Kuvasin myös opaskyltit, joissa oli mielenkiintoista tietoa.
 |
| Aarnimetsä |
 |
| Hilla |
Tällaisia metsäpalossa säästyneitä puita en ole aikaisemmin nähnyt.
Suppa tuli minulle tutuksi, kun muutin tänne Salpausselän harjulle, jossa nyt asun. Täällä on myös suppia.
Kirkkaassa vedessä näki hyvin pohjaan asti.
Palvelut olivat hyvät mutta tungosta ei ollut. Kuvan keskellä grillikota.
Paikalliset asukit liikkuivat rohkeasti tiellä.
http://www.ruka.fi/kesa/nahtavyydet/?file=content_exec&id=190 Hossan läheisyydessä on myös tämä nähtävyys, Julma Ölkky, kanjonijärvi.
Vene odottaa turisteja.
Kanjonin olisi voinut kiertää myös kävellen. Reitin nimi oli Ölkyn Yhkäisy.
Täältä jatkoimme kohti Oulangan kansallispuistoa ja Kiutaköngästä.
Leiripaikka oli taas hyvin rauhallinen. Hyttysiäkin oli, vaikkei ihan hirveästi. Oli satanut ja kosteus kohosi sumuna ilmaan. Aivan kuin sademetsässä. Vaikka kuva antaa kovin ankean vaikutelman, palvelut olivat hyvät. Hienot suihkut ja kuivatushuone retkeilijöiden varusteille esimerkiksi. Täällä olikin jonkin verran telttailijoita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunkierros Samalla viikolla, juhannuksen jälkeen, neljätoista vuotta sitten kuljimme tuon reitin, Karhunkierroksen. Se on 70 kilometriä pitkä reitti. Ihmeen hyvin se silloin sujui. Ei minusta vaeltajaa kuitenkaan tullut. Tykkäsin kyllä kävellä mutta se leirielämä ei ollut minua varten.
Kosken yläpuolella joki on näin rauhallinen. Merkkilanka varoittaa veneilijöitä ja melojia tulevasta.
http://www.youtube.com/watch?v=JlCHnaAT_Yo Tässä vielä kosken kuohuja, jonkun toisen kuvaamana.
Kesäisten matkojen suuri nautinto, maisemien lisäksi, on tienvarsien kukkaloisto, Sitä ei väsy koskaan ihastelemaan.
http://paulaeskola.blogspot.fi/2012/07/tiaviarukukat.html Tässä linkki blogiystäväni Paulan sivuille, jossa hän esittelee tienvarsien kukkia viime kesänä.