Kesäretkellä Werlassa.

Opetustaulu lepästä ja näsiästä.

Teimme tänään ystäväni kanssa kesäretken Verlan tehdasmuseoon.  Museon nettisivut antavat selkeän kuvan tehtaan historiasta ja pahvin valmistamisesta. Tehdas on säilytetty siinä asussa, mihin se jäi heinäkuussa 1964, jolloin se suljettiin. Vuonna 1996 se lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.
Osallistuimme opastettuun tehdaskierrokseen, aivan privaattisellaiseen, koska muita osallistujia ei ollut. Tunnin ajan saimme kuulla pahvin valmistuksesta. Raaka-aineena käytettiin kuusipuuta. Se pilkottiin, kuorittiin, hiottiin massaksi, valmistettiin eri paksuisiksi pahveiksi.
Monikin asia puhutteli ja jäi mieleen. Työturvallisuus, työn raskaus, kuumuus kuivaamossa. Ammattitaito, pitkät työurat, yhteisöllisyys.
Opas kertoi Maria Mattssonista, joka punnitsi valmiit pahvit ja lajitteli ne sitten painon/paksuuden mukaan. Hän jäi eläkkeelle 77-vuotiaana, työskenneltyään samassa tehtävässä 52 vuotta. Hän ei enää nähnyt vaakansa lukemia mutta tunsi jo kädessään eri arkkien painon. Hänellä, jos kellä, oli hiljaista tietoa. Lattiassa näkyivät hänen jalanjälkensä. Tunsinkohan jotakin pientä kateutta tuota naista kohtaan, joka tunnisti sormillaan pahvin painon? Ehkä tunne oli enemmän kunnioitusta ja ajatusta siitä, miten yksinkertaiselta tuntuva työ on merkittävä työ. Vaikka lattiaan ei jäisikään kulumajälkiä.

Pahvista valmistettiin kirjankansia, rasioita ja ikäluokalleni tuttuja opetustauluja kouluihin.
Pahvi oli korkealaatuista ja esimerkiksi mitään valkaisuaineita ei käytetty. Ihan luomua siis.

Hiomakivi tehtaan pihalla.

Hiomakiveä tarvittin, kun puu hiottiin massaksi. Kivet tuotiin Irlannista.

Kuivaamo.

Kuivaamossa pahvit kuivuivat 70 asteen lämmössä noin kolmessa vuorokaudessa. Pahvien ripustaminen oli naisten työtä ja  lämpötila oli silloin "vain" 50 astetta.

Väentupa / Museokauppa.

Makasiinikahvila.

Tehdasaluella on monia kauniita rakennuksia, kuvissa Väentupa ja Makasiinikahvila.
Piipahdin myös puodeissa, joissa oli tarjolla turistille houkutuksia. Hauska oli nähdä sielläkin klipsutöitä, joita täällä blogeissa on esillä. En olisi muuten ymmärtänytkään, mistä on kyse.

Kalliomaalaus.

Aivan tehdasalueen läheisyydessä on kalliomaalauksia kivikauden ajalta. Ilman opastaulua en niitä kyllä olisi huomannut.

Jatkoimme Verlasta Repoveden kansallispuistoon. Siitä ehkä myöhemmin.

Lenkillä.

Suopursun nuppuja

Suopursujen kukinta alkaa kohta. Huomenna alkava lämmin sää saa varmasti ihmeitä aikaan.
Kukkia näkyi tänään metsässä vähemmän kuin alkukeväästä, jolloin vuokkomeret lainehtivat. Metsäorvokki, kielo ja metsätähti nähtiin. Hillankukkia myös.
Hyttysiä inisi valtavasti. Olivat kovin innostuneita lenkkeilijöistä. Viime vuonna alkukesä oli myös hyvää hyttysaikaa, muistelimme.

Niinipuu.

Metsälehmus.

Viime viikonloppuna sain ihailla alkukesän loistoa sisareni kesämökillä. Siskoni esittelee aina kasvimaansa ja kaikki muutkin pihan kasvit ja kukat minulle. Peruna oli taimella, harson alla. Juhannusperunat taidetaan ostaa vielä kaupasta mutta myöhemmin sitten nautitaan heidän itsekasvattamiaan.
Kävimme kävelyllä ja katselimme puiden kasvamista. Sisareni muisti, että isämme teki itse niintä lehmuksesta. Sitä saa kuoren alla olevasta nila-kerroksesta. Isä liotti puita vedessä, virtaavassa ojassa.
Mutta miten niintä sitten puusta irroiteltiin, sitä jäimme pohtimaan. Sisartani se kiinnosti, hän haluaisi yrittää. En löytänyt googlaamalla. Tietääkö kukaan miten niintä lehmuksestä irroitellaan ?

Taponlehti.

Ilmaveivi.

"Onnittelukukat"

Vuonna 1995, kun Suomen jääkiekkojoukkue voitti maailmanmestaruuden, heräsin vasta voiton juhlimiseen. Vähän nolotti ja harmittikin.
Jos voitto tänään tulee Ruotsista, olen ainakin valmis ja tietoinen.
Perjantaina katsoin näiden kisojen ensimmäisen ottelun. Ja silloin se tuli: "Ilmaveivi". Sana/temppu, jota en ollut tiennyt edes olevan. Etunimi Mikael toki on ollut suosikkini jo jonkin aikaa viehättävän Mikael Konttisen johdosta.
Innostun urheilusta ajoittain. Yleensä silloin, kun mitaleita alkaa tulla. Nyt siis on se hetki, kiinnostua jääkiekosta!
Toivon onnea Suomen joukkueelle. Peli alkaa 45 minuutin kuluttua!

Mustikka kukkii.

Mustikan kukat.

Otin tänäänkin kuvia lenkkipolla.
Sini- ja valkovuokot ja näsiä kukkivat vielä. Koivujen viherrys on lisääntynyt.
Etelärinteessä kukki jo mustikka. Siitä kuva todisteena.
Tuo alemman kuvan kukka on minulle tuntematon. Joku nätkelmä tai virna se varmaankin on. Tunteeko kukaan ?

Luontokuvia.

Kun ottaa kameran taskuun alkaa luonnossa erottaa kaikenlaista, mitä ei ehkä muuten huomaisikaan.Tänään näkyi monta pystyynkuollutta puuta. Tikka tai joku muu lintu oli hakannut paria runkoa ahkerasti. Puunsilppu oikeastaan havahduttikin katselemaan ylöspäin. 

Kaksi kylmää päivää on saanut kevään vetämään henkeä, Viherrys lisääntyy koko ajan muttei aivan räjähtämällä, kuten lämpimällä säällä käy. Vuokotkin olivat kukat supussa.

Kirjoja.

Ystäni Eija julkaisi pari viikkoa sitten kolmannen kirjansa Pako portin alta. Eija on julkaissut aikaisemmin kaksi kirjaa: Haamupari ja Sivuaskel, dekkareita nekin.
Kirjojen päähenkilönä seikkailee lahtelainen rikosylikonstaapeli Kristiina Elo, joka harrastaa kansantanssia.Tanssi on hänen voimanlähteensä.
Pääsäispyhinä ja eilen, vapunaattona, viihdyin näiden kirjojen parissa. Veivät niin mukaansa, että mietin päähenkilön elämää lukuhetkien välissäkin.
Kun tuntee kirjailijan, tekstiä lukee, arvostaa ja tarkkailee aivan uudella tavalla. Seuraava kirja ilmestyy ensi keväänä. Kiva lukea sitten, mitä Krisselle kuluu.