tiistai 13. helmikuuta 2018

Piirakoita ystävälle.




Vuosia sitten sain piirakkasukat lahjaksi. Ne olivat minulle liian suuret. Siitäkö lie johtunut, etten koskaan pitänyt koko mallista. Muutama vuosi sitten tein yhden parin ja ihastuin. Piirakkasukkaa voisi kutsua oikein terapiasukaksi. Malli on kaunis, helppo ja koukuttava. Sukkia valmistuu huomaamatta "piirakka kerrallaan".


Kerroksien laskeminen on tarpeetonta. Sukan koon voi todeta helposti kuvioit laskemalla.


Tällä kertaa tein myös lapaset. Kuvio on sama kuin sukassa. Kämmenpuolella on 11 + 12 silmukkaa. Peukalossa 20 silmukkaa.


En tehnyt peukalokiilaa. Intialainen kiila voisi sopia tähän hyvin.


Jos ohje on päässyt unohtumaan, tarkistan sen tästä vanhasta Novitan sukkalehdestä.
Ohjeessa joustimen silmukat neulotaan takareunasta. Kuten kuvasta näkyy, teen ihan tavallisen oikean silmukan.


Lankana käytin 7 veljestä. Väri taitaa olla luumu. Puikot 3,5.
Useimmiten sukat pääsevät suoraan käyttöön ilman kummempia toimenpiteitä.
Nämä kastelin huuhteluainevedessä ja levitin tasolle kuivumaan. Karhea lanka saa aivan uuden pehmeyden. Mukavampi antaa vaikka lahjaksi.






2 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit sukat ja lapaset. Varsinkin,kun meikäläinen tykkää sinisestä väristä:)

    VastaaPoista