sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pipoa ja sukkaa.


Tämä pipo on tehty Puro batik -langasta. Ohje löytyy TÄÄLTÄ. Näitä tein kaksikin mutta ensimmäinen meni jo käyttöön.


Ostin Impivaara -lankaa, kun sitä oli lähikaupassani Valintatalossa alennuksella. Nyt olen yrittänyt neuloa siitä sukkia innokkaasti. Siinähän on villaa vain 40 % mutta sukat välttävät sisäsukkina mainiosti, jos ulkona ei ole ihan paukkupakkanen. Olen ihastunut tuohon kerrosrivinousuun ja tehnyt sitä joka paikkaan!


Kuvassa näkyvät myös miesten perusmalliset sukat. Nekin sitä Impivaaraa.








5 kommenttia:

  1. Kerrosrivinousu näyttää mallina mahdottoman mukavalta. Pipon värisävyt aaltoilevat ihanasti. Minä tykkään näistä monivärilangoista. Varsinkin pipoissa ne pääsevät oikeuksiinsa.
    Hyvä, että sait korvausta omituisen tuntoisista langoista. On tärkeää antaa reklamaatio huonolaatuisesta tuotteesta. Kuinka valmistaja muutoin voisi korjata virheensä. Ei varmaan kaikki virheet tule esille omavalvonnassa.

    VastaaPoista
  2. Miustakin tuolla nostettavalla silmukalla sukista tulee mahdottoman mukavan näkösiä.
    Pipo on pirtsakka.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan kauniit sukat ja pipo:)

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat ja pipo myös. Olen myös halunnut koekilla kerrosrivinousua, mutta taitaa kokeilu mennä ensi vuoteen.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ja kauniin mallisia sukkia olet tikutellut.. pipo on myös oikein nätti:)

    VastaaPoista