lauantai 12. lokakuuta 2013

Ipanalle.





Ipanan myssy syntyi Ipana-langasta. Se on 100% akryyliä. Resorissa on silmukoita 110 ja sileässä osuudessa 120. Käytin puikkoja nro 3.



Kavennus sujui siten, että aloin kaventaa 20 silmukan välein. Luku ei mennytkään tasan, joten jatkoin vain joustavasti seuraavalla kerroksella 19 jne. silmukan välein kaventamista. Siitä syntyy tuo "sikinsokin" vaikutelma. Lopuksi jatkoin kuudella silmukalla pienen hännän.
Myssyn sopivuus on vielä arvoitus. Niistä kun tulee helposti liian suuria . Tai pieniä.



Lähikauppani, Valintatalo myi Nostalgiaa alennuksella.  Ostin sitten minäkin varastoon kuusi kerää. Olen oppinut ostamaan aina kaksi kerää kerralla, että voi aloittaa molemmat sukat yhtä aikaa.
Äidiltä opittu tapa tehdä sukat. Valmistuvat samalla, aivan kuin huomaamatta.


Tässä paras palkinto sukantekijälle. Vanhoihin polvisukkiin pyydettiin uudet terät.
Sukat ovat harmaata Nallea. Varressa on 16 silmukkaa puikolla, ilman mitään kavennuksia. Hoikkasäärisellä onnistuu noinkin.

Blogin olemassaolon aikana lähes kaikki käsityöt on täällä tullut julkaistua. Nyt livahtivat yhdet perussukat maailmalle kuin salaa. Olivat kokoa 36 ja menivät tosi tarpeeseen. Yksi pipo myös jäi  kuvaamatta, sellainen liian suuri mutta kivannäköinen retro.


10 kommenttia:

  1. Ipanan myssy on ihana.
    paras kiitos sukantekijälle on tuo että halutaan uudet terät vanhoihin varsiin.
    meillä miehillä mummoni neulomissa varsissa jo kolmannet terät:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. En edes muistanut noita sukkia tehneeni. Luultavasti kymmenen vuotta olleet käytössä. Ovat kuulemma niin hyvät ja käyttökelpoiset. Uusiakin jo kyllä kaipasi tuo hoikkasääreni.

      Poista
  2. Tuohan oli ennen hyvin yleistä että uudet terät kudottiin, säästyihän siinä lankaa, Ja vielä varsi käännettiin niin, että entinen takareuna siirrettiinkin etureunaksi, koska usein se oli sieltä takaa kuluneempi. Vieläkin sitä tapaa voisi suosia, mutta usein vain menee varmaan roskiin jos rikki menevät. Osataanohan enään edes parsiakkaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos mummeli. Kaikki on enemmän kertakäyttöista nykyisin. Sukkien tekokin harrastus, eikä sellainen pakon sanelema kotityö. Eikä tule parsittua; eivätkä minun käytössä edes kulu rikki koskaan.

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo ipananmyssy ja myös sukat lämpimät nyt kohta niitä tarvitaankin kun alkaa kylmät ilmat:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Irma. Onneksi vielä on kaunista ja lämmintä mutta viikollahan taitaa kylmä rintama lähestyä.

    VastaaPoista
  6. Täällähän on puikot suihkineet oikein urakalla :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Marjut. Toivon, että mitat täsmää.

    VastaaPoista