maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisenä.


Ennen pääsiäistä Ylen uutisissa kerrottiin, että hyasintti on myös kevään juhlakukka. Niinpä olinkin iloisesti yllättynyt, kun ystäväni toi minulle kimpun, jossa oli keltaisia hyasintteja. Niiden tuoksu on ollut minulle se "joulutuoksu". Nämä keltaiset kukat eivät tuoksuneet aivan yhtä voimallisesti, kuin joulun hyasintit.




Tänään olin kävelylenkillä pitkästä aikaa. Otin kamerankin mukaan, koska arvelin leskenlehtien jossakin pilkottavan. Olihan siellä pari nuppua lumikasojen välissä, etelärinteessä. Säätila ei näytä muuttuvan lämpimämmäksi ainakaan seuraavan kymmenen päivän aikana.  Täytyy nyt vain nauttia tästä valosta ja kirkkaudesta.



Tänään tuli vastaan kiva sana: ROTINA.  Minulle sana on tuttu. Olen rotinoita saanut ja antanutkin.
Hauska sattuma on se, että blogi, jossa olin kommentoimassa, on myös karjalaistaustaisen henkilön pitämä. Tässä linkki Wikipediaan, missä rotinaperinnettä kauniisti kuvataan.



6 kommenttia:

  1. Ensimmäinen leskenlehtihavainto tänä keväänä. Kevät viivyttelee mutta on tulossa kuitenkin. Hyasintit näyttävät tosiaan keväisiltä. Huhtikuussa 2008 olin Keukenhofin kukkapuistossa Hollannissa. Siitä alkaen hyasintit ovat mielessäni kuuluneet kevääseen, jos jouluunkin. Mutta enemmän kevääseen. Minulle rotinaperinne on kutakuinkin vierasta, mutta uutta oppii vanhanakin.

    VastaaPoista
  2. Rotinat tuttuja minulle myös. Neljäsosa Karjalanverta suonissa, mutta kyllä meillä muutenkin puhutaan rotinoista, muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma. Se oli muuten sinun blogisi sananvahvistus, kun arvuuttelin pääteltävien lankojen määrää :)
      Kaikki perinteet ovat aika sekoittuneita pienessä maassamme. Rotinat ovat kyllä kiva juttu.

      Poista
  3. Joko leskenlehtiä löytyy, ihanaa.
    Voi rotinat on kovin tuttu perinne.

    VastaaPoista
  4. Rotinat on ihana perinne. Kotipuolessani kutsuttiin niitä saunaruu'iksi. Nykyisillä asuinsijoillani ihmiset ruukaavat tuoda vauvalle vaatteita. Ilmat jatkuvat ennusteiden mukaan kevättalvisena: yöllä napakkaa pakkasta ja päivällä aurinkoa ja muutama aste lämmintä. Täällä oli ihana aamu: puut olivat kuurassa ja järvellä leijaili sumupilvi, joka väräji auringon valossa. Mukavaa keväistä viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, onko jossain jo leskenlehtiä:)

    VastaaPoista