lauantai 9. helmikuuta 2013

Myssyasiaa.


Kuvassa näkyvät viime viikkojen käsityöni. Olen tehnyt sytomyssyjä Päijät-Hämeen kampanjaan.
Lankana on kaikissa myssyissä Puro Batik. Se on 100% akryyliä. Lanka tuntuu ainakin hyvin pehmeältä ja sopivalta sytomyssyksi.
Kuvan oikeassa laidassa on yksi virkattu myssy. Muut olen tehnyt BRAVOMYSSYN ohjeella. Vain yksi on lyhyttä mallia muut sellaisia pitkiä, kuten ohjeessakin.
Käytin resorissa 3,5 paksuisia sukkapuikkoja, sileän osan tein 4,5 pyöröpuikolla. Kavennuksen lopussa sitten vielä sukkapuikkoja.
Lankaa kului siten, että kahdesta 100 g kerästä syntyi kolme myssyä. Vielä on tätä lankaa jäljellä viiteen pipoon.
Kampanjahan on avoin kaikille. Jos joku päijäthämäläinen innostuu asiasta niin TÄÄLLÄ ON OHJEITA myssyjen tekoon. Tärkeää on valita lanka, joka ei kutita, eikä hiosta.
Myssyt voi viedä lankakauppa Pitsi & Palmikkoon, Vesijärvenkatu 26, Lahti.


12 kommenttia:

  1. Ihanat ovat myssysi :O)
    Ostin itselleni kahta eri Puro Batikia, uusi tuttavuus minulle, tuntui ihanan pehmeältä, vaikka muutoin en innostu akryylista.

    VastaaPoista
  2. Mukavia myssyjä, on vara valita, kun on useita eri värejä, hillittyjä ja värikkäämpiä. Näyttää siltä, että olet ollut vähän kuin myssyputkessa, minulla kun on sukkaputki meneillään.

    VastaaPoista
  3. On ne vaan niin nätin värisiä nämä myssysi. Kaikki värit kai uusia, joita minä olen vain kuvissa ihaillut. Ja Bravo on kyllä mainio myssymalli, minäkin olen niitä kai jo kymmenkunta tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Hienoja myssyjä ja hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Upeita myssyjä! Täytyykin kokeilla Batikia Syto-myssyihin.

    VastaaPoista
  6. Monta kaunista ja mukavan mallista myssyä oletkin hyvään tarkoitukseen tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Upeita myssyjä ja valtava määrä !

    VastaaPoista
  8. Kaunista jälkeä. Iloiset värit lämmittävät varmasti saajien mieltä.

    VastaaPoista
  9. Siinäpä on iloisia myssyjä kaikkine kaverineen:) Blogissani olisi sinulle haaste.

    VastaaPoista