maanantai 20. helmikuuta 2012

Kukkalapaset.



Tämän vuoden Kotiliedessä nro 3 on Kainuun lapasten ohje. Innostuin kokeilemaan ohjetta, koska olen ihaillut noita lapasia toisten blogeissa. Tässä linkki: http://kotiliesi.fi/koti/neulonta-virkkaus/neuleohje-kainuun-lapaset .
Tein työn vähän helpommaksi ja käytin vain kahta harmaata Smart -lankaa. Ohje on ohuemmalle langalle. Paksummasta tulikin miehen käteen sopivat lapaset.
Peukalo osoittautui vaikeimmaksi kohdaksi. Tein kuvioneuleen vain peukalon päälle. Kämmenosa on ilman varsinaista kirjoneuletta. Alemmassa kuvassa peukalo on näkyvillä.


Alkuperäisessä mallissa on seitsemää eri väriä; kahta punaista, kahta sinistä ja kahta vihreää pohjavärin lisäksi. Nimenäkin Kainuun kukka.
Minun lapasistani tuli tällaiset kuurankukat.
 (5.3.2012 muutin tuon otsikon Kukkalapasiksi, koska huomasin, että nimi "Kuurankukkalapaset" olikin jo käytössä. Pahoittelen.)

22 kommenttia:

  1. Tämä on kaunis lapasmalli. Olen tehnyt itse Nallesta ja tuli minun käteeni sopivat siten. Mutta lankoja näissä oli. Raidoittavalla langalla saa myös nättejä.

    VastaaPoista
  2. Erittäin kauniit tuollaisenakin, itselleni ei tule enää Kotiliettä ja tuo lehti oli ensimmäinen joka ei tullut kun tilaus päättyi just siihen..

    VastaaPoista
  3. Nätit on, tein viidellä värillä. Raidottuvaa lankaa ja yksi väristä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Kauniit Kuurankukat! Hyvin toimivat Kainuun lapaset tuollaisella hillitymmälläkin värityksellä :)

    VastaaPoista
  5. Ja kauniit lapaset tulivatkin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos mukavista kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  7. Minusta tyylikkäät ja kaksivärisinäkin näyttävät. Tuollaisiin kuvioneuleisiin ainakin minun silmäni osuu heti.

    VastaaPoista
  8. Hienot kuurankukkalapaset ♥

    VastaaPoista
  9. Kauniit ovat harmaanakin! Ehkä minunkin pitäisi ensin kokeilla kahdella värillä ja vasta sitten alkaa väri-iloittelulla.

    VastaaPoista
  10. Oi, että ovat hienot! Kuvio tulee hyvin esiin kahdella värillä. Minä pidän todella paljon tästä Kainuun kukka -mallista. Johtunee juurista. Minulla oli jossakin vaiheessa ajatus tehdä sukan varsiin kukkakuviot. Ehkäpä ensi talvena sitten.

    VastaaPoista
  11. Kauniit ovat tämänkin värisinä♥

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Voi miten uskomattoman kauniit ja tyylikkäät lapaset. Tykkään noista väreistä :)

      Poista
  13. Upeat lapaset. Minä olen myös katsellut tuota mallia. jotenkin pelkään kirjoneuleita, joten ajattelin, että lapasista saattaisi olla helppo aloittaa harjoitukset? =D Hyvää laskiasitiistaita!

    VastaaPoista
  14. Tyylikkään kauniit lapaset nämä Kuurankukat! :) Minäkin olen joskus tehnyt Kainuun kukkalapaset, mutta värillisinä. Tosin värit sävelssin omasta päästä.

    VastaaPoista
  15. Ihanat!! Repäisin itsekin tuon kotilieden ohjeen talteen, olen myös noita kukkalapasia monissa blogeissa ihastellut, täytyykin alkaa suunnittelemaan niin saisi noita värillisiä langanloppuja edes vähän tuhottua.

    VastaaPoista
  16. Kiitos vielä kaikille kommenteista kuurankukkalapasiin. Tuntuu kivalta tulla nähdyksi ja huomioiduksi.
    Oikein hyvää lauantaipäivää kaikille. Nautitaan pilvisestä päivästä. Valoisa aika lisääntyy kuitenkin hurjaa vauhtia.

    VastaaPoista
  17. Kauniin rauhalliset nämä sinun tekemäsi eikä ole niin paljon lankojen päättelyä.

    VastaaPoista
  18. Kauniit kuurankukkalapaset, hillitymmätkin värit istuvat tähän malliin oikin hyvin :)

    VastaaPoista
  19. Onpas kauniit näinkin kahdella värillä tehnynä. Tuo malli on miulla jemmassa ja joskus pitää sitäkin yrittää:)

    VastaaPoista