sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesäretkellä Werlassa.

Opetustaulu lepästä ja näsiästä.
Teimme tänään ystäväni kanssa kesäretken Verlan tehdasmuseoon.  Museon nettisivut antavat selkeän kuvan tehtaan historiasta ja pahvin valmistamisesta. Tehdas on säilytetty siinä asussa, mihin se jäi heinäkuussa 1964, jolloin se suljettiin. Vuonna 1996 se lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.
Osallistuimme opastettuun tehdaskierrokseen, aivan privaattisellaiseen, koska muita osallistujia ei ollut. Tunnin ajan saimme kuulla pahvin valmistuksesta. Raaka-aineena käytettiin kuusipuuta. Se pilkottiin, kuorittiin, hiottiin massaksi, valmistettiin eri paksuisiksi pahveiksi.
Monikin asia puhutteli ja jäi mieleen. Työturvallisuus, työn raskaus, kuumuus kuivaamossa. Ammattitaito, pitkät työurat, yhteisöllisyys.
Opas kertoi Maria Mattssonista, joka punnitsi valmiit pahvit ja lajitteli ne sitten painon/paksuuden mukaan. Hän jäi eläkkeelle 77-vuotiaana, työskenneltyään samassa tehtävässä 52 vuotta. Hän ei enää nähnyt vaakansa lukemia mutta tunsi jo kädessään eri arkkien painon. Hänellä, jos kellä, oli hiljaista tietoa. Lattiassa näkyivät hänen jalanjälkensä. Tunsinkohan jotakin pientä kateutta tuota naista kohtaan, joka tunnisti sormillaan pahvin painon? Ehkä tunne oli enemmän kunnioitusta ja ajatusta siitä, miten yksinkertaiselta tuntuva työ on merkittävä työ. Vaikka lattiaan ei jäisikään kulumajälkiä.

Pahvista valmistettiin kirjankansia, rasioita ja ikäluokalleni tuttuja opetustauluja kouluihin.
Pahvi oli korkealaatuista ja esimerkiksi mitään valkaisuaineita ei käytetty. Ihan luomua siis.

Hiomakivi tehtaan pihalla.
Hiomakiveä tarvittin, kun puu hiottiin massaksi. Kivet tuotiin Irlannista.

Kuivaamo.
Kuivaamossa pahvit kuivuivat 70 asteen lämmössä noin kolmessa vuorokaudessa. Pahvien ripustaminen oli naisten työtä ja  lämpötila oli silloin "vain" 50 astetta.

Väentupa / Museokauppa.

Makasiinikahvila.
Tehdasaluella on monia kauniita rakennuksia, kuvissa Väentupa ja Makasiinikahvila.
Piipahdin myös puodeissa, joissa oli tarjolla turistille houkutuksia. Hauska oli nähdä sielläkin klipsutöitä, joita täällä blogeissa on esillä. En olisi muuten ymmärtänytkään, mistä on kyse.

Kalliomaalaus.
Aivan tehdasalueen läheisyydessä on kalliomaalauksia kivikauden ajalta. Ilman opastaulua en niitä kyllä olisi huomannut.

Jatkoimme Verlasta Repoveden kansallispuistoon. Siitä ehkä myöhemmin.

8 kommenttia:

  1. Werla ja Repovesi- molemmat käsittämättömän hienoja paikkoja. Teillä on varmasti ollut hieno päivä.

    VastaaPoista
  2. Sara. Päivästä jäi tosiaan hyvä muisto.

    VastaaPoista
  3. Kuvista päätellen tosi hieno ja mielenkiintoinen paikka. On se kumma, että ennen vanhaan nuo tehdasrakennukset suunniteltiin ja rakennettiin noin silmää hivelevän kauniiksi.

    VastaaPoista
  4. Paula. Totta. Ei voi kuin ihmetellä miltä esim. 70-luvun rakennukset näyttävät.

    VastaaPoista
  5. Verlassa on pakko käydä joka kesä.
    On lähellä meidän mökkiä :))

    VastaaPoista
  6. Anneli. Hienoa :)
    Minulle jäi epäselväksi, mitä päärakennuksessa tapahtuu, jos se ei ole remontissa.

    VastaaPoista
  7. No niinpä tietenkin. Kiitos Anneli.

    VastaaPoista